9.5.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 109/10

1.1

Direktiiviehdotus on erityisen tervetullut aloite, koska sillä luodaan maksupalveluihin EU:ssa sovellettava kattava lainsäädäntö. Maksuja koskevien kansallisten säännösten erilaisuus vaikeuttaa tällä hetkellä yhtenäisen euromaksualueen (Single Euro Payments Area (SEPA)) toteuttamista. Maksuja koskevien kansallisten oikeudellisten vaatimusten yhdenmukaistamisella autettaisiin näin ollen pankkisektoria sen SEPA:n toteuttamiseen tähtäävissä pyrkimyksissä. Lisäksi ’maksulaitoksen’ käsitteen käyttöönotto johtanee maksupalvelumarkkinoille pääsyä koskevien sääntöjen yhdenmukaistamiseen. Jotta yhdenmukaistettua lainsäädäntöä voitaisiin käyttää täysin hyväksi, olisi kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, että ehdotetun direktiivin ja sähköistä rahaa koskevan direktiivin (2) soveltamisalat vastaisivat toisiaan ottamalla erityisesti huomioon tarve tehdä ero maksutileihin perustuvien maksupalvelujen ja keskitettyyn tilijärjestelmään perustuvien sähköisellä rahalla tapahtuvien maksupalvelujen välillä. Mikäli direktiiviehdotuksen antaminen kuitenkin viivästyy, SEPA:n kanssa sopusoinnussa olevien kansallisten järjestelmien käyttöönotto 1 päivänä tammikuuta 2008 ja täydellinen siirtyminen niihin vuoteen 2010 mennessä voisi vaarantua. Tältä osin direktiiviehdotuksen III ja IV osasto ovat ratkaisevan tärkeitä, koska niillä otetaan käyttöön yhdenmukaiset säännöt maksutapahtumia koskevista tiedonantovaatimuksista, maksutapahtumien hyväksymisestä ja suorittamisesta sekä niitä koskevasta vastuusta. Vaikuttaa siltä, että direktiiviehdotuksen näitä osastoja koskevat politiikkakysymykset ja oikeudelliset seikat voitaisiin ratkaista suhteellisen lyhyessä ajassa. Mikäli neuvottelut pitkittyvät, olisi syytä harkita vaihtoehtoa, jossa direktiiviehdotuksesta erotetaan tietyt osat ja annetaan etusija sellaisten osien hyväksymiselle, jotka ovat tarpeellisia SEPA:n onnistuneelle käyttöönotolle.

1.2

Direktiiviehdotuksen tiettyihin kohtiin liittyy kuitenkin ongelmia, jotka esitetään jäljempänä yksityiskohtaisemmin.

2.1

Uuden ’maksulaitokset’-käsitteen käyttöönotto on askel sellaisten kansallisissa laeissa tällä hetkellä omaksuttujen erilaisten lähestymistapojen yhdenmukaistamiseen, jotka koskevat maksupalveluja tarjoavia muita yksikköjä kuin luottolaitoksia, sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoita tai postisiirtoa harjoittavia laitoksia. Direktiiviehdotuksessa ei ole kuitenkaan määritelty selvästi, minkälaista toimintaa sellaiset maksulaitokset voivat harjoittaa. Direktiiviehdotuksen mukaan maksulaitokset voivat ottaa yleisöltä vastaan varoja maksupalvelujen tarjoamista varten. Näiden varojen ei kuitenkaan tulisi olla konsolidoidun pankkidirektiivin (3) 3 artiklassa tarkoitettuja talletuksia tai muita takaisin maksettavia varoja taikka sähköistä rahaa koskevan direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määriteltyä sähköistä rahaa (katso direktiiviehdotuksen 10 artiklan 1 kohta).

2.2

Direktiiviehdotuksen sanamuoto jättää epäselväksi sen, voivatko maksulaitokset pitää hallussaan varoja, jotka ovat taloudellisilta ja oikeudellisilta ominaispiirteiltään samankaltaisia kuin talletukset ja sähköinen raha. Maksulaitosten mahdollisuus tarjota maksutilejä merkitsisi sitä, että maksulaitokset voisivat pitää varoja pitemmän aikaa kuin on tarpeen maksutapahtuman hoitamiseksi loppuun. Tämä seikka on huolenaihe, koska direktiiviehdotuksen 65 artiklan 4 kohdassa viitataan ’säästötileihin’ selittämättä tarkemmin, missä ja mitä tarkoitusta varten näitä tilejä pidetään. Direktiiviehdotuksen johdanto-osan 8 ja 9 perustelukappaleessa todetaan kuitenkin, että maksulaitokset eivät saa ottaa vastaan talletuksia. Näitä näkökohtia tarkastellaan jäljempänä yksityiskohtaisemmin.

2.3

On syytä myös todeta, että maksulaitokset voivat direktiiviehdotuksen liitteen 4 kohdan mukaan toteuttaa maksutapahtumia, jos varat katetaan luottolimiitillä, ilman että rajoitetaan luoton myöntämismahdollisuutta luoton määrän ja/tai erääntymisen osalta

3.1

Talletusten ja muiden takaisin maksettavien varojen hallussa pitämisen osalta on syytä pitää mielessä, että konsolidoidun pankkidirektiivin 3 artiklassa kielletään muita yrityksiä kuin luottolaitoksia ottamasta yleisöltä vastaan talletuksia tai muita takaisin maksettavia varoja. Vaikka konsolidoidussa pankkidirektiivissä ei ole talletusten vastaanottamista koskevaa määritelmää, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut tämän direktiivin mukaista ’talletusten ja muiden takaisin maksettavien varojen’ käsittä laajasti todeten, että ”ilmaisulla ’muut takaisin maksettavat varat’ tarkoitetaan niiden rahoitusvälineiden, joiden luonteeseen kuuluu erottamattomasti se ominaisuus, että ne ovat takaisin maksettavia, lisäksi myös niitä rahoitusvälineitä, joiden luonteeseen ei kuulu erottamattomasti se, että ne maksetaan takaisin, mutta joiden osalta sovitaan maksajan varojen takaisinmaksusta” (4). Asiaan ei vaikuta se, onko nämä varat saatu talletuksina tai muussa muodossa, kuten ”laskemalla jatkuvasti liikkeeseen joukkovelkakirjoja tai muita vastaavia arvopapereita” (5), kuten konsolidoitua pankkidirektiiviä edeltäneessä direktiivissä todetaan. Näin ollen ”kaikki rahojen vastaanottaminen voi olla talletusten vastaanottamistoimintaa (laajassa merkityksessä), jos vastaanotetut varat on maksettava takaisin. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, onko takaisin maksamista koskeva velvollisuus olemassa silloin, kun varat otetaan vastaan (jolloin ne ovat kyseisen maksutapahtuman ’olennainen’ osa), vai onko tällainen velvoite ainoastaan seurausta sopimukseen perustuvan oikeuden syntymisestä” (6). Jotta ilmaisua talletusten vastaanottaminen tulkittaisiin oikein, ”on tutkittava, minkä tyyppisiä säästöjä on suojattava ja miten tulkitaan ’luottoliiketoiminnan’ tunnuspiirteitä niiden riskien valossa, joita pidetään merkittävinä talletusten palauttamisen turvaamisen kannalta. Tämä johtaa sekä talletusten vastaanottamista koskevan liiketoiminnan että luoton käsitteiden laajaan tulkintaan” (7).

3.2

Edellä esitetyn perusteella näyttää siltä, että maksulaitokset ottavat asiakkailtaan tosiasiallisesti vastaan talletuksia. Mikäli asia on näin ja mikäli maksulaitos tulisi maksukyvyttömäksi, kaikki maksulaitoksen hallussa sen maksukyvyttömyyshetkellä olevat varat kuuluisivat sen omaisuusmassaan ja sen kaikki velkojat voisivat näin ollen kohdistaa vaatimuksensa siihen. Talletusten ja muiden takaisin maksettavien varojen vastaanottaminen muodostaa itse pankkitoiminnan käsitteen ytimen, kuten käy selvästi ilmi konsolidoidun pankkidirektiivin 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa olevasta ’luottolaitoksen’ käsitteen määritelmästä (8). Pankkitoiminnan peruskäsitteen muuttaminen vaatii huolellista harkintaa, jossa otetaan huomioon rahapolitiikka, maksujärjestelmien turvallisuus ja luotettavuus, rahoitusjärjestelmän vakaus ja tilastointi, jotka kaikki ovat alueita, joissa EKPJ:llä on laaja toimivalta. Maksulaitosten toiminta käsittää välttämättä yleisön varojen hallussa pitämistä, vaikkakin vain rajoitetun ajanjakson ajan. Tämän vuoksi kuluttajansuojaa ja rahoitusjärjestelmän vakautta koskevat kysymykset on otettava huomioon, kun sellaiselle toiminnalle asetetaan valvontavaatimuksia ja luodaan turvallisuusmekanismeja.

4.1

Yleisesti ottaen direktiiviehdotus sallisi maksulaitosten toiminnan niin, että niihin sovellettaisiin konsolidoidun pankkidirektiivin mukaista valvontajärjestelmää kevyempää järjestelmää. Joihinkin laadullisiin vaatimuksiin perustuvan toimilupamenettelyn lisäksi maksulaitosten tulisi olla sellaisten säännösten mukaisia, jotka i) perustuvat pääasiallisesti joihinkin yleisluontoisella tavalla muotoiltuihin sääntöihin tiedonantovelvollisuuksista ja ii) eivät sisällä pääomaa koskevia vaatimuksia laskettavissa olevien riskien kattamiseksi (katso direktiiviehdotuksen 5 artikla). Kevyempi valvontajärjestelmä synnyttää eräitä huolenaiheita, joiden merkitystä korostaa se, että direktiiviehdotuksessa ehdotetaan täydellistä yhdenmukaistamista (katso direktiiviehdotuksen 78 artikla), mikä poikkeaa siitä lainsäädännöllisestä lähestymistavasta, joka on omaksuttu muussa yhteisön lainsäädännössä, joka koskee rahoituspalvelujen tarjoamista tarkoittavan liiketoiminnan aloittamista ja harjoittamista.

4.2

EKP katsoo, että direktiiviehdotuksen nojalla maksulaitoksiin sovellettavaa lainsäädäntöä voidaan parantaa kolmella pääalueella. Ensinnäkin rahoituslaitosten ja muiden maksupalvelun tarjoajien välisen epäselvän eron vuoksi on äärimmäisen vaikeaa arvioida riskejä ja niihin liittyviä toimia niiltä suojautumiseksi. Tämä epäselvyys ei koske ainoastaan sitä, voivatko maksulaitokset ja jos voivat, niin missä määrin, pitää hallussaan varoja, joita on vaikea erottaa talletuksista, vaan se koskee myös niiden mahdollisuutta myöntää yleisöltä vastaanotetulla rahalla rahoitettua luottoa (katso direktiiviehdotuksen liitteen 4 kohtaa). Toiseksi direktiiviehdotuksessa ei oteta huomioon maksupalveluihin liittyviä erityyppisiä riskejä. Tältä osin on hyvä muistaa, että luottolaitosten suorittamiin maksupalveluihin sovelletaan erityisiä pääomavaatimuksia tällaisiin palveluihin liittyvien toiminnallisten riskien vuoksi (9). Kolmanneksi voidaan vielä todeta, että direktiiviehdotuksessa säädetty toimilupamenettely perustuu kriteereihin, jotka jättävät kansallisella tasolla eri tulkinnoille liian paljon liikkumavaraa. Jäsenvaltiot voivat myös luopua joistakin toimilupaa koskevista vaatimuksista tiettyjen olosuhteiden vallitessa (10).

4.3

Näiden näkökohtien perusteella direktiiviehdotus näyttää sisältävän ristiriidan maksulaitosten toiminnan soveltamisalan ja tällaisen toiminnan vakauden valvontaa koskevien säännösten välillä. Sen jälkeen kun maksulaitosten toiminnan tosiasiallinen ulottuvuus on täsmennetty, toimintaan liittyvien riskien arvioinnin perusteella olisi syytä harkita riittävien pääomavaatimusten asettamista ja/tai muita vastaavia riskeiltä suojautumistoimia (esim. alkupääomaa koskeva vaatimus, vakuudet).

4.4

Maksulaitoksia koskevien pääomavaatimusten puuttuminen voisi mahdollisesti luoda puitteet valvontaa koskevalle mielivallalle. Riippumatta siitä, harjoittavatko luottolaitokset maksutoimintaansa suoraan tai maksulaitoksina pidettävien tytäryhtiöiden kautta, niiden valvonta tapahtuu sekä toiminnallisten riskien että luottoriskien osalta konsolidoidusti. Erillisiin maksulaitoksiin tai maksulaitoksiin, jotka eivät kuulu mihinkään pankkiryhmään, ei sitä vastoin sovellettaisi minkäänlaisia pääomavaatimuksia siitä huolimatta, että ne harjoittaisivat samaa liiketoimintaa.

4.5

Direktiiviehdotus on lisäksi yleisesti ottaen epäselvä kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten vastuiden osalta. Esimerkiksi direktiiviehdotuksen 6 artiklan kolmannessa kohdassa, jossa säädetään eurooppapassien myöntämisestä maksulaitoksille, ei täsmennetä, minkä jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vastuussa tällaisten maksulaitosten valvonnasta. Näitä seikkoja kannattaisi harkita tarkemmin.

4.6

Direktiiviehdotuksen 15 artiklaa sovellettaessa EKPJ:llä ja kansallisilla keskuspankeilla maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan osalta oleva toimivalta samoin kuin niiden jäsenvaltioiden kansallisilla keskuspankeilla, joihin sitä sovelletaan, valvonnan osalta oleva toimivalta pitäisi ottaa asianmukaisesti huomioon.

4.7

Direktiiviehdotuksen 16 artiklassa säädettyjä toimivaltaisten viranomaisten valvontavaltuuksia voitaisiin selventää monelta osin. Ensinnäkin ’paikan päällä suoritettavien tutkimusten’ (16 artiklan b alakohta) soveltamisalaa voitaisiin täsmentää. Toiseksi myös ’oikeasuhteisten seuraamusten’ määräämistä koskevan valtuuden (16 artiklan d alakohta) tarkka merkitys voitaisiin täsmentää. Kolmanneksi voitaisiin määritellä toimiluvan peruuttamista tilapäisesti tai lopullisesti (16 artiklan e alakohta) koskevat ehdot, mahdollisesti eri säännöksessä. Jotta saavutettaisiin riittävän yhtäläiset toimintaedellytykset Euroopan alueella ja sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta käyttävien laitosten valvonta olisi tarpeeksi tehokasta, direktiiviehdotuksen 16 artiklaa pitäisi muuttaa sen varmistamiseksi, että toimivaltaisilla viranomaisilla on kaikki tässä artiklassa säädetyt toimivaltuudet, erityisesti valvonta- ja täytäntöönpanovaltuudet.

4.8

Direktiiviehdotuksen 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset, keskuspankit, EKPJ ja EKP vaihtavat tietoja. Vaikka tämä säännös on periaatteessa tervetullut, ehdotetaan niitä tapauksia varten, jolloin toimivaltainen viranomainen on muu yksikkö kuin keskuspankki ja keskuspankki valvoo myös maksujärjestelmää, että säännöstä täydennetään säännöksillä, joiden mukaan i) toimivaltaisen viranomaisen on ennen toimiluvan myöntämistä tai sen tilapäistä/lopullista peruuttamista kuultava asianomaista keskuspankkia ja ii) toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus jakaa tiedot asianomaisen keskuspankin kanssa. Kun otetaan huomioon keskuspankkien maksualaa koskeva vastuu yleensä, tällaiset säännökset olisivat hyödyllisiä.

5.1

Mikäli maksulaitoksilla on oikeus pitää hallussaan varoja, joita sekä taloudelliselta että oikeudelliselta kannalta tarkasteltuina on pidettävä talletuksina, vaikka niitä ei direktiiviehdotuksen mukaan luonnehdita sellaisiksi, riskit ovat samaa tasoa kuin luottolaitoksia tai sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoita koskevat riskit. Riskeiltä suojautumistoimien pitäisi vastaavasti olla samaa tasoa kuin se, jota sovelletaan luottolaitoksiin ja/tai sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoihin. Tästä seuraa, että maksupalvelujen tarjoaminen tulisi mieluiten rajoittaa luottolaitoksiin tai sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoihin. Näin varmistettaisiin riittävä suoja kuluttajien varoille, sekä terve rahoitustoiminta, minkä vuoksi EKP pitää tätä lähestymistapaa parhaimpana.

5.2

Mikäli luottolaitoksille ja/tai sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoille asetetun riskeiltä suojautumisen taso ulotetaan myös maksulaitoksiin, direktiiviehdotuksen II osastoa tulisi muuttaa perusteellisesti.

6.1

Mikäli vähemmän ankarien valvontasäännösten alainen maksulaitosten ryhmä otetaan käyttöön komission ehdottamalla tavalla, direktiiviehdotusta olisi muutettava sen selventämiseksi, että maksulaitoksilla ei tulisi olla lupaa pitää maksupalvelunkäyttäjien varoja pitempää aikaa kuin sen rajoitetun ajan, jonka kuluessa nämä varat siirretään maksajalta maksunsaajalle, ja ettei niillä tulisi olla myöskään lupaa sijoittaa uudelleen tällaisia varoja. Direktiiviehdotuksen 10 artiklan 2 kohdan nykyinen muotoilu voisi muutoin antaa aiheen päätellä, että maksulaitosten kirjanpidossaan suorittama tilien avaus merkitsee sitä, että vastaanotetut varat voitaisiin sijoittaa uudelleen maksulaitoksen eduksi. Tällainen selvennys voitaisiin toteuttaa esimerkiksi rajoittamalla maksulaitosten maksupalvelutoiminta direktiiviehdotuksen liitteen 7 kohdassa mainittuun toimintaan. Maksulaitokset voisivat harjoittaa lisäksi liitteen 5 kohdassa mainittua toimintaa, edellyttäen kuitenkin sen täsmentämistä, että korttien myöntämistoiminta sidotaan vaatimukseen, jonka mukaan luottolaitos pitää kortinhaltijan tiliä. Maksulaitoksille ei myöskään tulisi antaa lupaa myöntää luottoa direktiiviehdotuksen liitteen 4 kohdan mukaisesti.

6.2

Erilaisten tulkintojen välttämiseksi saattaisi lisäksi olla hyödyllistä todeta, mitä palveluita erityyppiset laitokset voivat tarjota ryhmittelemällä direktiiviehdotuksen liitteen eri kohdat seuraavasti: i) 1-7 kohta: luottolaitokset; ii) 1-3 ja 5-7 kohta: sähköisen rahan liikkeeseenlaskijat ja iii) 7 kohta: maksulaitokset. Tämän lisäksi liitteen 5 kohdassa mainittua toimintaa voitaisiin mahdollisesti pitää, kuten edellä on todettu, sellaisena toimintana, jota maksulaitokset voivat tarjota (11). Tämä sama voi olla voimassa liitteen 4 kohdassa mainitun toiminnan osalta, jos varmistutaan siitä, ettei maksupalvelunkäyttäjiltä maksupalvelujen tarjoamista varten vastaan otettuja varoja voida käyttää luoton myöntämiseen muille maksupalvelunkäyttäjille.

6.3

Maksupalvelunkäyttäjien varojen suojaamiseksi voitaisiin harkita muita vähimmäistoimia. Esimerkiksi tiettyjen erityisten futuurien selvitysjärjestelyjen yhteydessä käteisvarojen, jotka asiakas sijoittaa käyttämällä futuurien selvitysvälittäjää, voidaan tiettyjen jäsenvaltioiden (esim. Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan) ja Yhdysvaltojen lainsäädännön mukaan katsoa olevan asiakkaan omaisuutta eikä käteistalletus. Tällaisesta järjestelystä säädetään usein erityislainsäädännössä tai se perustuu oikeuskäytäntöön. Paneutumatta tällaisia käteisvaroja koskeviin omistusoikeudellisiin kysymyksiin, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia joidenkin jäsenvaltioiden lainsäädäntöä sovellettaessa, voidaan todeta, että yksi mahdollisuus olisi kehittää niitä suojatoimenpiteitä, joista säädetään direktiiviehdotuksen 10 artiklan 2 kohdassa, jossa maksulaitokset velvoitetaan pitämään maksupalvelunkäyttäjien varat kirjanpidossaan erillään muista varoista. Tämä voitaisiin toteuttaa muuttamalla direktiiviehdotusta niin, että maksulaitoksille asetettaisiin enemmän nimenomaisia velvoitteita, kuten i) velvollisuus korvamerkitä tiettyihin liiketoimiin hyväksytyt varat; ii) velvollisuus pitää maksutapahtumaa varten hyväksytyt varat erillään muista varoista, jotka on hyväksytty muuta toimintaa kuin maksupalveluja varten, ja pitää niistä erikseen kirjaa maksulaitoksen kirjanpidossa; iii) velvollisuus pitää maksupalvelunkäyttäjän varat siten nimetyllä tilillä, että ne ovat selvästi tunnistettavissa sellaisiksi varoiksi; iv) velvollisuus olla sekoittamatta maksupalvelunkäyttäjien varoja maksupalveluntarjoajan tai minkään muunkaan maksupalvelunkäyttäjän tai henkilön varoihin v) velvollisuus suojata maksupalvelunkäyttäjien varat kaikilta toimilta, joihin kolmas osapuoli ryhtyy maksulaitosta vastaan; vi) mikäli maksulaitos tulee maksukyvyttömäksi, velvollisuus palauttaa maksupalvelunkäyttäjien varat välittömästi ja niin, että niillä on etuoikeus kaikkiin muihin saataviin nähden; vii) mikäli varoja ei ole käytettävissä riittävästi niiden palauttamiseksi täyteen määrään saakka maksukyvyttömäksi tulleen maksulaitoksen maksupalvelunkäyttäjille, velvollisuus jakaa jäljellä olevat varat maksupalvelunkäyttäjille niiden saatavien mukaisessa suhteessa.

6.4

Lisäksi direktiiviehdotuksen 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa oleva viittaus sellaisiin oheispalveluihin kuin ’maksutapahtumien toteutumisen takaaminen’ vaatii lisäselvityksiä, jotta selvennettäisiin, että tällaiset palvelut hyödyttävät ainoastaan maksutapahtumaan osallistuvia maksupalvelunkäyttäjiä.

6.5

Direktiiviehdotuksen 10 artiklan 3 kohdan mukaan maksulaitosten toiminta ei rajoitu maksupalvelujen tarjoamiseen, jollei sovellettavasta kansallisesta tai yhteisön lainsäädännöstä muuta johdu. Tämä merkitsee sitä, että maksulaitosten toiminta voi käsittää direktiiviehdotuksen liitteessä esitetyn toiminnan ulkopuolelle ulottuvaa toimintaa, mistä on seurauksena kaksi ongelmaa. Direktiiviehdotuksessa ei ensinnäkään luetella kaikkia sallitun toiminnan muotoja. Maksulaitoksen toimintaa kuluttajansuojan ja rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta voidaan kuitenkin arvioida täysimääräisesti ainoastaan, jos kaikki mahdollinen toiminta on tiedossa. Toiseksi direktiiviehdotuksella tavoiteltuun päämäärään eli täydelliseen yhdenmukaistamiseen ei ole mahdollista päästä, jos tällainen toiminta perustuu kansalliseen lainsäädäntöön. Näistä syistä direktiiviehdotuksen 10 artiklan 3 kohta tulisi poistaa.

7.1

Pankkisektori työskentelee tällä hetkellä intensiivisesti sellaisten palvelujen luomiseksi, jotka täyttäisivät SEPA:n vaatimukset. Pankkisektorin tarkoituksena on tarjota kansalaisille, viranomaisille ja kaupallisille yrityksille Euroopan laajuisia maksuinstrumentteja sekä kansallisia että maasta toiseen tapahtuvia maksuja varten jo 1 päivästä tammikuuta 2008 lähtien. SEPA:n luominen voisi kuitenkin tuottaa ongelmia yhteisön nykyisen sääntelyn puitteissa, kun otetaan huomioon sovellettavien kansallisten lainsäädäntöjen moninaisuus. Maksuja koskevan sääntelyn yhdenmukaistaminen on tämän vuoksi tärkeää, koska sillä autetaan pankkisektoria sen SEPA:n luomiseen tähtäävissä pyrkimyksissä. Direktiiviehdotuksen SEPA:n kannalta merkitykselliset osat (suurimmaksi osaksi III ja IV osasto) näyttävät herättävän vähemmän ristiriitoja kuin II osasto. Jos direktiiviehdotuksen antaminen viivästyy edellä kuvattujen epäselvyyksien vuoksi, SEPA:n toteuttaminen voi myös viivästyä. Tällaisen viivästyksen välttämiseksi olisi tämän vuoksi hyödyllistä irrottaa II osasto erilleen direktiiviehdotuksesta. Erilleen irrottamisen tulisi kuitenkin tapahtua ainoastaan sillä edellytyksellä, että maksulaitokset saatetaan erillisen yhteisön lainsäädännön alaisiksi aikanaan. Tältä osin olisi loogista, jos maksulaitosten asemaa käsiteltäisiin suunnitellun sähköistä rahaa koskevan direktiivin uudelleentarkastelun yhteydessä, jotta saataisiin aikaan eri maksupalveluntarjoajien ryhmiä koskeva johdonmukainen sääntely ja valvonta.

7.2

Toinen mahdollisuus voisi olla, että EKP:n neuvosto antaisi perustamissopimuksen 105 artiklan 2 kohdan ja perussäännön 22 artiklan nojalla EKP:n asetuksen, jolla katettaisiin direktiiviehdotuksen erityiset SEPA:aan liittyvät säännökset, jotka kuuluvat EKPJ:n toimivaltaan, vaikka samalla on kuitenkin myönnettävä, ettei kaikkia SEPA:aa helpottavia säännöksiä voitaisi antaa tältä pohjalta.

7.3

SEPA:aan liittyvä erityinen seikka koskee enimmäistoteuttamisaikaa ’pv+1’, siten kuin direktiiviehdotuksen 60 artiklan 1 kohdassa ja 61 artiklan 1 kohdassa säädetään. Voidaan arvioida, että maksupalveluntarjoajien enemmistö voisi täyttää tämän vaatimuksen 1.1.2010 mennessä. Täytyy kuitenkin muistaa, että pankkisektoria ei ole kuultu ’pv+1’ -vaatimuksen seurauksista ja että joillain pankkiyhteisöillä saattaa olla vaikeuksia sen noudattamisessa.

9.1

Direktiiviehdotuksessa tulisi todeta selvästi, että maksujärjestelmäoperaattoreilla on oikeus tehdä ero erityyppisten maksupalveluntarjoajien välillä koskien niitä edellytyksiä, joiden on täytyttävä, ennen kuin maksupalveluntarjoaja voi päästä maksujärjestelmiin. Tämän tulisi tapahtua objektiivisilla perusteilla siten, että tavoitteena on hallita maksupalveluntarjoajiin liittyvät riskit. Lisäksi direktiiviehdotuksen 23 artiklan 1 kohdan soveltamisalaa olisi rajoitettava sen varmistamiseksi, ettei maksulaitosten maksujärjestelmiin pääsyyn liity syrjintää. Direktiiviehdotuksen 23 artiklan 1 kohtaa olisi muutettava vastaavasti.

9.2

EKP:n käsityksen mukaan direktiiviehdotuksen 23 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on vapauttaa selvityksen lopullisuudesta annetun direktiivin (13) nojalla nimetyt järjestelmät 23 artiklan 1 kohdan mukaisista järjestelmään pääsyä koskevista vaatimuksista. Säännöksen muotoilu ei kuitenkaan ole riittävän selvä tältä osin, ja se ehdotetaan korvattavaksi yksinkertaisella poikkeusäännöksellä.

9.3

Direktiiviehdotuksessa tulisi lisäksi tuoda selvästi ilmi se, että selvitys- ja toimituspalvelujen tarjoamiseen sovelletaan eurojärjestelmän yleisvalvontaa perustamissopimuksen 105 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tätä tarkoitusta varten voitaisiin esimerkiksi muuttaa direktiiviehdotuksen johdanto-osan 12 perustelukappaletta ja vastaavasti 23 artiklan 2 kohtaa. Tältä osin eurojärjestelmä euroalueen maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan edistämistä koskevaa tehtäväänsä suorittaessaan tutkii, onko maksulaitosten osallistuminen maksujärjestelmiin riittävän turvallista niin, ettei siitä aiheudu tarpeettomia riskejä rahoitusjärjestelmän vakaudelle.

9.4

Lopuksi EKP toteaa, että direktiiviehdotuksen 10 artiklan 1 kohdan c alakohdassa annetaan maksulaitoksille nimenomainen oikeus käyttää maksujärjestelmiä. Koska yhteisön lainsäädäntö ei tällä hetkellä määrittele ’maksujärjestelmäoperaattorin’ (’payment system operator’) käsitettä eikä siinä myöskään säännellä tällaisten operaattorien oikeudellista luonnetta, ei ole olemassa mitään tarvetta antaa maksulaitoksille (tai millekään muulle direktiiviehdotuksen soveltamisalaan kuuluvalle maksupalveluntarjoajien ryhmälle) oikeutta käyttää maksujärjestelmiä. Vastaavasti olisi direktiiviehdotuksen 23 artiklan otsakkeesta ja 1 kappaleesta poistettava viittaus ’niiden [maksujärjestelmien] käyttöön’.

11.1

Direktiiviehdotuksen soveltamisala, sellaisena kuin se esitetään direktiiviehdotuksen 2 ja 3 artiklassa, saattaa johtaa erilaisiin tulkintoihin. Direktiiviehdotusta sovelletaan sen 2 artiklan mukaan direktiiviehdotuksen liitteessä tyhjentävästi lueteltuihin liiketoimintoihin, jotka on määritelty maksupalveluiksi. Direktiiviehdotuksen 3 artikla sisältää myös luettelon, joka näyttää tyhjentävästi laaditulta luettelolta direktiiviehdotuksesta tehtävistä poikkeuksista, vaikka voisi olla hyödyllistä ilmaista tämä asia selvemmin. EKP ehdottaa direktiiviehdotuksen 2 ja 3 artiklan välisen suhteen selkeyttämiseksi, että 3 artiklan nykyinen otsake korvattaisiin ilmaisulla ’poikkeukset’.

11.2

Lisäksi jotkut 3 artiklaan sisällytetyistä seikoista voivat olla ongelmallisia. Direktiiviehdotus ei vaikuta ensinnäkään neutraalilta teknologiselta kannalta tarkasteltuna, sillä siinä tehdään ero fyysisten ja elektronisten maksumuotojen välillä. Se voi tämän vuoksi vaikuttaa perusteettomasti paperiin perustuvien maksupalveluiden eduksi. Olemassa olevasta kansallisesta lainsäädännöstä riippuen maksupalveluntarjoajat, jotka tällä hetkellä tarjoavat paperiin perustuvia palveluja, saattaisivat katsoa, että tehokkaampien elektronisten tuoteversioiden käyttöönotto tulisi kalliimmaksi, koska niihin sovellettaisiin tällöin ehdotettua direktiiviä, mikä saattaisi näin ollen viivästyttää elektronisten maksupalvelujen yleisesti toivottua käyttöönottoa.

11.3

Toiseksi tiettyjen televiestintäjärjestelmien, tietoteknisten järjestelmien tai verkkojen tarjoajien tarjoamien maksupalvelujen jättäminen soveltamisalan ulkopuolelle, kuten direktiiviehdotuksen 3 artiklan j alakohdan mukaan on kaavailtu, voi johtaa erilaisiin tulkintoihin. Säännös ei ole teknologiselta kannalta tarkasteltuna neutraali, ja sitä voidaan tulkita joko liian suppeasti tai liian laajasti (esim. maksut sellaisilla elektronisilla kauppapaikoilla kuin eBay saattaisivat jäädä soveltamisalan ulkopuolelle, vaikka ne eivät asiallisesti poikkea niistä palveluista, joihin direktiiviä sovellettaisiin). Tämän seurauksena ehdotettu direktiivi voitaisiin panna täytäntöön toisistaan poikkeavilla tavoilla. Myöskään poikkeuksen ja direktiiviehdotuksen liitteen 8 ja 9 kohdan välinen suhde ei ole täysin selvä. EKP ehdottaa tämän vuoksi, että direktiiviehdotuksen 3 artiklan j alakohta ja liitteen 8 ja 9 kohta poistettaisiin kokonaan direktiiviehdotuksesta.

11.4

Koska direktiiviehdotuksen 3 artiklan f alakohdassa viitataan paperisiin velkakirjoihin, tulisi tehdä yleinen viittaus myös vekseleihin, mukaan lukien sekä ne vekselit, joihin sovelletaan vuoden 1930 Geneven yleissopimusta (14), että ne vekselit, joihin tätä yleissopimusta ei sovelleta.

12.1

Direktiiviehdotuksessa käytetään määritelmien laadinnassa kahta eri menettelytapaa. Toisinaan määritelmät on muodostettu sisällyttämällä ne 4 artiklan erityissäännökseen, kun taas toisinaan ne on sijoitettu hajalleen direktiiviehdotuksen eri osiin (esim. 1 artiklaan (’luottolaitokset’, ’sähköisen rahan liikkeeseenlaskijat’, ’postisiirtoa hoitavat laitokset’ ja ’maksulaitokset’), 2 artiklaan (’maksupalvelut’ ja ’maksutapahtuma’), 29 artiklaan (’puitesopimus’) ja 51 artiklaan (’mikroyritykset’)). EKP ehdottaa, että kaikki määritelmät sisällytettäisiin direktiiviehdotuksen yhteen ainoaan määritelmät sisältävään artiklaan, joka voisi olla ensimmäinen artikla. Tämä menettelytapa olisi samanlainen kuin konsolidoidussa pankkidirektiivissä käytetty tapa.

12.2

Samanaikaisesti voidaan myös kysyä, ovatko nämä määritelmät ja käsitteet johdonmukaisia yhteisön oikeudessa, esimerkiksi selvityksen lopullisuudesta annetussa direktiivissä, jo olemassa olevien määritelmien ja käsitteiden kanssa. Tämä kysymys koskee esimerkiksi direktiiviehdotuksen 4 artiklan 3 alakohdassa olevaa ’maksujärjestelmän’ määritelmää, joka tulisi saattaa selvityksen lopullisuudesta annetussa direktiivissä käytettyä ’järjestelmän’ käsitettä vastaavaksi, kun otetaan huomioon selvityksen lopullisuudesta annetun direktiivin nojalla nimettyjen järjestelmien ja muiden maksujärjestelmien välinen mahdollinen vuorovaikutus. Johdonmukaisuutta voitaisiin lisätä myös sisällyttämällä direktiiviehdotukseen ’maksajan’ ja ’maksunsaajan’ määritelmät, jotka sisältyvät maksajaa koskevien tietojen toimittamisesta varainsiirtojen mukana tehdyn asetusehdotuksen 3 artiklaan (15).

12.3

’Maksulaitoksen’ käsitettä tulisi muuttaa sulkemalla pois se mahdollisuus, että luonnollinen henkilö voisi toimia maksulaitoksena, koska tällöin aiheutuisi riski siitä, että maksulaitoksen varat voisivat sekoittua kyseisen luonnollisen henkilön varoihin.

12.4

Direktiiviehdotuksen 4 artiklan 7 alakohdassa oleva ’maksutilin’ käsite on epäselvä. Sitä olisi korjattava, sillä maksutilin käsite on avainasemassa tulkittaessa maksupalveluiden käsitettä ja maksulaitosten toiminnan soveltamisalaa. Nykyisen sanamuodon mukaan on epäselvää, voivatko kaikki maksupalveluntarjoajien ryhmät tarjota maksutilejä. Jos maksulaitoksille annetaan lupa tarjota maksutilejä, on täsmennettävä, mitkä ovat ’perinteisten’ pankkitilien ja maksutilien väliset erot. Lisäksi sellaisten tilien erityispiirteet on määriteltävä selvästi. Tässä yhteydessä voidaan kysyä, kenellä on oikeus tarjota tällaisia tilejä, kuka voi pitää niitä sekä mikä on niiden oikeudellinen luonne ja mitä oikeusvaikutuksia niillä on.

12.5

Lisäksi on tarpeen selventää, mitä maksutilin määritelmässä olevalla viittauksella tileihin, joita ’käytetään yksinomaan maksutapahtumiin’, tarkoitetaan. Sulkeeko tämä esimerkiksi pois korkotuotollisen tilin tai mahdollisuuden pitää varoja tilillä pitemmän aikaa kuin ehdottomasti on tarpeen maksutapahtumaa varten? On myös varmistettava, että maksulaitoksilla ei ole lupaa maksaa korkoa tai tarjota muita kannustimia tilinhaltijalle.

12.6

Direktiiviehdotuksen 4 artiklan 8 alakohdassa olevaa ’varojen’ määritelmää olisi muutettava muun muassa korvaamalla sana ’käteisraha’ ilmaisulla ’setelit ja kolikot’.

12.7

Direktiiviehdotuksen 4 artiklan 15 alakohdan sisältämän ’yksilöllisen tunnisteen’ määritelmän osalta on syytä muistaa, että EKP ehdottaa ehdotuksesta EY:n asetukseksi maksajaa koskevien tietojen toimittamisesta varainsiirtojen mukana 15 päivänä joulukuuta 2005 antamassaan lausunnossa CON/2005/56 ’yksilöllisen tunnisteen’ määrittelemiseksi tiettyä sanamuotoa, joka näyttää otetun huomioon ehdotetun asetuksen nykyisessä versiossa. (16) EKP ehdottaa, että ’yksilöllisen tunnisteen’ määritelmä sekä asetusehdotuksessa että direktiiviehdotuksessa yhdenmukaistettaisiin.

12.8

Käsitettä ’toteuttamisaika’ käytetään johdanto-osan eri perustelukappaleissa ja 26 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa ja 31 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdassa, 35 artiklassa ja IV osaston 2 luvun 2 jakson otsakkeessa määrittelemättä tätä käsitettä. Toteuttamisajan määrittelemisestä tietyksi ajanjaksoksi (joka voitaisiin laskea esim. työpäivinä tai aukioloaikana) olisi hyötyä, sillä se mahdollistaisi enimmäistoteuttamisajan määrittelemisen. Lisäksi monet maksutapahtumat suoritetaan maksutiliä käyttämättä (esim. rahalähetykset muille asiakkaille kuin pankeille). Toteuttamisajan määritelmän direktiiviehdotuksessa tulisi kattaa myös sellaiset tapaukset.

12.9

EU:ssa ei ole olemassa yhteistä kalenteria ’työpäivistä’, ja tätä käsitettä ei ole määritelty, vaikka sitä käytetään eri kohdissa direktiiviehdotuksen IV osaston 2 luvun 2 jaksossa. Sekä käsittely- ja käyttötarkoituksia varten että velvoitteiden soveltamisalan selkeyden varmistamiseksi olisi hyödyllistä sisällyttää tätä käsitettä koskeva määritelmä direktiiviehdotukseen (määritelmät-artiklaan).

12.10

Käsitettä ’tiliraha’ käytetään direktiiviehdotuksessa, esim. direktiiviehdotuksen 3 artiklan b alakohdassa ja 4 artiklan 8 alakohdassa ja direktiiviehdotuksen liitteen 7 kohdassa määrittelemättä tätä käsitettä. EKP ehdottaa, että laadittaisiin tilirahaa koskeva määritelmä (määritelmät-artiklaan) pitäen mielessä, että ainoastaan keskuspankit ja luottolaitokset (joka käsittää myös sähköisen rahan liikkeeseenlaskijat) voivat pitää hallussaan sellaisia varoja.

12.11

Samalla tavoin direktiiviehdotuksen 4 artiklan 2 alakohdassa ja 20 artiklassa käytetään käsitettä ’sivukonttori’ määrittelemättä tätä käsitettä. EKP ehdottaa, että direktiiviehdotukseen lisätään konsolidoidun pankkidirektiivin 1 artiklan 3 alakohdassa olevaa ’sivukonttorin’ määritelmää vastaava määritelmä.

12.12

’Puitesopimuksen’ määritelmä olisi siirrettävä direktiiviehdotuksen 29 artiklasta määritelmät-artiklaan. Lisäksi termiä ’framework contract’ (’puitesopimus’) tulisi käyttää johdonmukaisesti kaikkialla direktiiviehdotuksessa ja korvata sillä direktiiviehdotuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa ja 32 sekä 33 artiklassa käytetty vaihtoehtoinen termi ’framework agreement’ (suomenkielisessä versiossa käytetään myös tämän ilmaisun vastineena termiä ’puitesopimus’).

13.1

On tarpeen selventää, voivatko vastaanottavat jäsenvaltiot vaatia tilastollisia tarkoituksia varten, että kaikki maksulaitokset, joilla on sivukonttoreita niiden alueilla, antavat toiminnastaan tietoja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille tilastointiviranomaisille, muun muassa kansalliselle keskuspankille ja/tai kansalliselle tilastolaitokselle.

13.2

Voitaisiin nimenomaisesti selventää, että direktiiviehdotuksen 2 artiklassa olevaa viittausta ’minkä tahansa valuutan määräisiin’ (’any currency’) maksupalveluihin on tarkoitus soveltaa yhteisön ulkopuolisten maiden valuuttoihin.

13.3

Direktiiviehdotuksen 1 artiklan otsakkeena on ’Kohde’, minkä vuoksi siinä tulisi olla vain perusesittely direktiiviehdotuksen kohteesta. Maksupalveluntarjoajien neljä ryhmää olisi tarkoituksenmukaisempaa esitellä määritelmät-artiklaan sisällytettävän ’maksupalveluntarjoajan’ käsitettä koskevan määritelmän alaisuudessa, varsinkin kun otetaan huomioon, että määritelmät-artiklassa määritellään myös maksupalvelunkäyttäjän käsite.

13.4

Direktiiviehdotuksen 11 artiklan 2 kohdassa, joka koskee edustajien, ulkoistamisen tai tytäryhtiöiden käyttöä, viitataan ’kaikkien toimintojen’ ulkoistamiseen. Tämä on ongelmallista, koska se mahdollistaisi sellaisten pöytälaatikkoyhtiöiden perustamisen, jotka muodollisesti olisivat ehdotetun direktiivin mukaisia, olkoonkin että kolmas taho, johon ei sovelleta ehdotetun direktiivin vaatimuksia, suorittaisi varsinaiset toiminnot. Tämän vuoksi EKP ehdottaa, että direktiiviehdotuksen 11 artiklaa muutetaan tällaisten seurausten välttämiseksi.

13.5

Direktiiviehdotuksen 12 artiklan 1 kohdassa viitataan ’operatiiviseen riskiin’ määrittelemättä tätä käsitettä. Tämän määritelmän täsmentämiseksi voitaisiin käyttää omien varojen riittävyydestä laaditun direktiiviehdotuksen (17) 4 artiklan 22 alakohtaan sisältyvää ’operatiivisen riskin’ määritelmää.

13.6

Direktiiviehdotuksen 13 ja 44 artiklassa olevia tietojen säilyttämistä koskevia sääntöjä voitaisiin tulkita niin, että maksulaitoksen tietojen säilyttämisvelvollisuudet eivät ylitä yhtä vuotta. Nämä velvollisuudet olisi ehdotettua nimenomaisemmin saatettava vastaamaan muuta yhteisön lainsäädäntöä, kuten kolmannen rahanpesudirektiivin 30 artiklaa (18), jossa säädetään viiden vuoden vähimmäisaika tietojen säilyttämisvelvollisuudelle.

13.7

’Suostumuksen’ käsite direktiiviehdotuksen 41 artiklassa ei ole tarpeeksi täsmällinen. Viittaus suostumuksen peruuttamiseen ja sitä koskeva määritelmä ovat tässä yhteydessä tarpeellisia.

13.8

Direktiiviehdotuksen palautuksia koskevan 52 artiklan sanamuoto on moniselitteinen, esimerkiksi siltä osin kuin siinä viitataan oikeuteen saada palautus, kun ’kyseisen maksajan asemassa oleva huolellinen maksaja ei pitäisi toteutuneen maksutapahtuman summaa todenmukaisena’. Tämä sanamuoto jättää runsaasti tilaa tulkinnalle, mikä lisäisi epävarmuutta maksualalla ja voisi johtaa riitojen määrän lisääntymiseen ja jättää kuluttajat ilman suojaa. Tämän vuoksi olisi tulevien riitojen aiheutumisriskin minimoimiseksi harkittava, miten 52 artiklan sanamuotoa voitaisiin selventää.

13.9

Maksun lopullisuudella on ratkaisevan tärkeä merkitys maksajalle, minkä vuoksi direktiiviehdotuksen 53 artiklan 1 kohdassa oleva ilmaisu ’on antanut -- -- tiedon’ on liian epämääräinen, koska ajankohta, jolloin tieto on saatavissa maksajan internetpankin välityksellä tai yleisön saatavilla olevan automaattitulostimen avulla, voi poiketa huomattavasti sen tilanteen mukaisesta ajankohdasta, jolloin maksaja saa postitse lähetetyn kirjallisen tiliotteen. Itse maksutapahtumaan viittaava määrätty ajankohta olisi tämän vuoksi parempi vaihtoehto. Jotta maksajalla olisi enemmän aikaa reagoida, sallittua ajanjaksoa voitaisiin pidentää neljästä kuuteen viikkoon.

13.10

Direktiiviehdotuksen 54 ja 56 artiklassa olevat ’hyväksymisen’ ja ’peruuttamattomuuden’ käsitteet ovat tosin selkeitä ja hyödyllisiä, mutta niiden tulisi olla yhteensopivia selvityksen lopullisuudesta annetussa direktiivissä olevien ’ärjestelmään tulon’ ja ’peruuttamattomuuden’ käsitteiden kanssa.

13.11

Direktiiviehdotuksen 54 artiklan 2 kohtaa olisi muutettava sen varmistamiseksi, että aika maksun saamisen ja hyväksymisen välillä ei ole tarpeettoman pitkä.

13.12

Direktiiviehdotuksen 65 artiklan 1 kohdassa, joka koskee varojen käytettävissä olemista, todetaan, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että maksunsaajan maksupalveluntarjoajat asettavat varat maksunsaajan käyttöön heti, kun kyseisillä varoilla on hyvitetty maksunsaajan tiliä. Tuntuisi olevan itsestään selvää, että varat ovat käytettävissä, kun niillä on hyvitetty maksunsaajan tiliä. Tämän vuoksi olisi asianmukaista ilmaista selkeämmin, että varat on saatettava maksunsaajan käytettäväksi heti, kun maksupalveluntarjoaja on ne saanut.

13.13

Jotta maksujärjestelmissä voitaisiin käyttää tehokkaasti suorakäsittelyä, direktiiviehdotuksen 66 artiklan 1 kohtaa olisi muutettava lisäämällä siihen viittaus kansainväliseen pankkitilinumeroon (International Bank Account Number (IBAN)), joka on kaikissa tapauksissa suositeltavin yksilöllinen tunniste yhdenmukaisen lähestymistavan varmistamiseksi yksilöllisten tunnisteiden käytössä.