Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)

tammikuu 2014

EMBARGO

JULKAISUVAPAA 24.1.2014 klo 15.00 Keski-Euroopan aikaa

Markkinaoperaatiot

Kotimaisille lainasaamisille asetettavan vähimmäiskoon voimaantuloa lykätty

EKP:n neuvosto päätti 20.12.2013, että vakuudeksi hyväksyttäville kotimaisille lainasaamisille asetettavan 500 000 euron vähimmäiskoon voimaantuloa lykätään ainakin vuoden 2015 helmikuun loppuun. Vähimmäiskoko oli alun perin tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2012.

Yhdysvaltain dollarin määräiset likviditeettiä lisäävät operaatiot 1.2.2014 lähtien

EKP:n neuvosto päätti 8.1.2014, että Yhdysvaltain dollarin määräisiä likviditeettiä lisääviä operaatioita ryhdytään vähitellen vähentämään, sillä dollarimääräisen rahoituksen saanti on helpottunut huomattavasti ja sen kysyntä on ollut operaatioissa vähäistä. Asiasta tiedotettiin koordinoidusti yhdessä muiden keskuspankkien kanssa 24.1.2014. Lehdistotiedote asiasta on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Maksujärjestelmät ja markkinainfrastruktuuri

Uusien suorien ja ketjutettujen linkkien arviointi ja eurojärjestelmän luotto-operaatioissa käytettäville arvopaperikaupan selvitysjärjestelmille asetetut vaatimukset

EKP:n neuvosto hyväksyi 20.12.2013 suorat linkit Clearstream Banking S.A:n (CBL) ja Centrálny depozitár cenných papierov sr:n (CDCP) välillä sekä CBL:n ja Euroclear Finlandin välillä käytettäviksi eurojärjestelmän luotto-operaatioissa. Lisäksi se hyväksyi ketjutetut linkit Clearstream Banking AG - Creationista (CBF) CBL:n kautta CDCP:hen ja Euroclear Finlandiin sekä ketjutetut linkit LUXCSD S.A:sta CBL:n kautta NBB-SSS:ään, Euroclear Franceen, Monte Titoliin ja Euroclear Nederlandiin. Kattava luettelo kaikista hyväksyttävistä linkeistä on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien ja linkkien hyväksyttävyyden arviointisäännöt

EKP:n neuvosto hyväksyi 3.1.2014 päivitetyt säännöt arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien ja linkkien arvioinnista sen selvittämiseksi, voidaanko ne hyväksyä käytettäviksi eurojärjestelmän luottotoimissa. Päivityksellä yksinkertaistetaan TARGET2-Securities-ohjelman (T2S) tulevaa toteutusta ja tehdään euroalueen ulkopuolisten arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien arvioinnista aiempaa kattavampi. Arviointisäännöt on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Lainsäädäntö

EKP:n lausunto julkisten menojen kasvun hillitsemisestä Banca d'Italian osalta

EKP:n neuvosto antoi 18.12.2013 Italian talous- ja valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2013/92.

EKP:n lausunto luottorekisteristä Latviassa

EKP:n neuvosto antoi 19.12.2013 Latvian keskuspankin pyynnöstä lausunnon CON/2013/93.

EKP:n lausunto katetuista joukkolainoista Romaniassa

EKP:n neuvosto antoi 23.12.2013 Romanian keskuspankin pyynnöstä lausunnon CON/2013/94.

EKP:n lausunto arvopaperikauppiaiden työntekijöiden muuttuvista palkkioista Tanskassa

EKP:n neuvosto antoi 23.12.2013 Tanskan finanssivalvontaviranomaisen pyynnöstä lausunnon CON/2013/95.

EKP:n lausunto Banca d’Italian pääoman korottamisesta

EKP:n neuvosto antoi 27.12.2013 Italian talous- ja valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2013/96.

EKP:n lausunto ehdotuksesta asetukseksi vertailuindeksien käytöstä rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa

EKP:n neuvosto antoi 7.1.2014 Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin pyynnöstä lausunnon CON/2014/2.

EKP:n lausunto käteismaksujen rajoituksista Liettuassa

EKP:n neuvosto antoi 17.1.2014 Liettuan valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2014/4.

EKP:n lausunto virkamiesten varallisuutta koskevien tietojen julkisuudesta Sloveniassa

EKP:n neuvosto antoi 20.1.2014 Slovenian parlamentin puhemiehen pyynnöstä lausunnon CON/2014/5.

EKP:n lausunto ehdotuksesta asetukseksi SEPAan siirtymispäivämäärän siirtämisestä

EKP:n neuvosto antoi 22.1.2014 Euroopan unionin neuvoston pyynnöstä lausunnon CON/2014/3. Lausunto julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

Hallinto ja valvonta

Eurojärjestelmän hankintatoimiston talousarvio ja hankintasuunnitelma vuoden 2014 alkupuoliskolle

EKP:n neuvosto hyväksyi 20.12.2013 eurojärjestelmän hankintatoimiston talousarvion ja hankintasuunnitelman vuoden 2014 alkupuoliskolle.

Muutoksia päätökseen Euroopan keskuspankin tilinpäätöksestä

EKP:n neuvosto antoi 27.12.2013 päätöksen Euroopan keskuspankin tilinpäätöksestä annetun päätöksen EKP/2010/21 muuttamisesta (EKP/2013/52). Päätöksellä muutetaan työsuhteen päättymisen jälkeisten etuuksien kohtelua kirjanpidossa, jotta se vastaa työsuhde-etuuksia koskevaan kansainväliseen tilinpäätösstandardiin (IAS 19, jota myös EKP soveltaa) tehtyjä muutoksia. Päätös on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

EKP:n päätös asioista, jotka liittyvät Latvian keskuspankin tulemiseen osaksi eurojärjestelmää

EKP:n neuvosto antoi 31.12.2013 päätöksen Latvijas Bankan suorittamasta Euroopan keskuspankin pääoman maksamisesta ja valuuttavarantosaamisten siirrosta sekä sen osuuksista Euroopan keskuspankin vararahastoihin ja varauksiin (EKP/2013/53). Päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

Sopimus Latvian keskuspankille EKPJ:n perussäännön artiklan 30.3 nojalla hyvitettävästä saatavasta

EKP ja Latvian keskuspankki tekivät 31.12.2013 sopimuksen Latvijas Bankalle perussäännön 30.3 artiklan nojalla hyvitettävästä saatavasta. Sopimus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

EKP:n neuvoston lausunto EKP:n johtokunnan jäsenen nimittämistä koskevasta Euroopan unionin neuvoston suosituksesta

EKP:n neuvosto antoi 8.1.2014 Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan pyynnöstä lausunnon CON/2014/1. Lausunto ja sitä koskeva lehdistötiedote julkaistiin EKP:n verkkosivuilla 9.1.2014.

Muutoksia EKP:n työjärjestykseen

EKP:n neuvosto antoi 22.1.2014 päätöksen Euroopan keskuspankin työjärjestyksestä 19 päivänä helmikuuta 2004 annetun päätöksen EKP/2004/2 muuttamisesta (EKP/2014/1). Muutokset liittyvät erityisesti luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 [1] täytäntöönpanoon EKP:ssä, ja niillä määritetään yksityiskohtaisesti EKP:n neuvoston ja yhteisen pankkivalvontamekanismin valvontaelimen keskinäinen suhde. Päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

EKP:n suositus yhteisen valvontamekanismin valvontaelimen varapuheenjohtajasta

EKP:n neuvosto suositti 22.1.2014 EKP:n johtokunnan jäsentä Sabine Lautenschlägeriä yhteisen pankkivalvontamekanismin valvontaelimen varapuheenjohtajaksi, minkä jälkeen suositus toimitettiin Euroopan parlamentille. Parlamentin annettua hyväksyntänsä Euroopan unionin neuvosto hyväksyy nimitystä koskevan täytäntöönpanopäätöksen määräenemmistöllä. Vain valvontamekanismiin osallistuvien jäsenvaltioiden äänet otetaan huomioon. EKP:n verkkosivuilla on julkaistu aiheesta lehdistötiedote.

Setelit ja kolikot

EKP:n päätös suojattavan euroseteliaineiston valmistajien hyväksymismenettelyistä

EKP:n neuvosto antoi 20.12.2013 päätöksen EKP/2013/54 suojattavan euroseteliaineiston valmistajien hyväksymismenettelyistä ja päätöksen EKP/2008/3 muuttamisesta. Päätöksellä tuodaan saman hyväksymisjärjestelmän ja yhtenäisten hyväksymismenettelyjen piiriin suojattavan euroseteliaineiston valmistajien hyväksyminen, laatuakkreditointi ja ympäristö- sekä terveys- ja turvallisuusakkreditointi, joista on tähän saakka säädetty kolmessa erillisessä EKP:n päätöksessä (EKP/2008/3, EKP/2010/22 ja EKP/2011/8). Päätös EKP/2013/54 julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Toisen eurosetelisarjan 10 euron seteli

EKP:n neuvosto päätti 20.12.2013, että toisen sarjan 10 euron seteli otetaan käyttöön tiistaina 23.9.2014. Päätöksessä otettiin huomioon toimet, joilla tuetaan setelinkäsittelylaitteiden päivittämistä ajoissa, ja siitä ilmoitettiin uuden 10 euron setelin julkistamistilaisuudessa EKP:ssä 13.1.2014. Aiheesta myös julkaistiin lehdistötiedote EKP:n verkkosivuilla.

  1. [1]EUVL L 287, 29.10.2013, s. 63. Asetuksessa säädetään yhteisestä valvontamekanismista (YVM-asetus).

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle