Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)

joulukuu 2015

EMBARGO

JULKAISUVAPAA 18.12.2015 klo 15.00 Keski-Euroopan aikaa

Rahapolitiikka

Epätavanomaiset rahapoliittiset toimet

EKP:n neuvosto päätti 3.12.2015 useista toimista arvioituaan uudelleen EKP:n rahapolitiikan mitoitusta. Omaisuuserien osto-ohjelman kestoa pidennettiin, eli noin 60 miljardin euron kuukausittaisia ostoja päätettiin jatkaa ainakin vuoden 2017 maaliskuun loppuun asti ja tarvittaessa sen jälkeenkin. Osto-ohjelmassa hankittujen arvopaperien erääntyessä takaisin maksettava pääoma päätettiin sijoittaa uudelleen. Näin jatketaan niin kauan kuin on tarpeen. EKP:n neuvosto päätti myös, että euroalueen kansalliset keskuspankit voivat osana julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelmassa tehtäviä säännöllisiä velkapaperiostojaan hankkia myös maansa alue- ja paikallishallinnon liikkeeseen laskemia euromääräisiä jälkimarkkinakelpoisia velkapapereita. Lisäksi päätettiin, että perusrahoitusoperaatiot ja kolmen kuukauden pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot toteutetaan jatkossakin kiinteäkorkoisina huutokauppoina, joissa tehdyt tarjoukset hyväksytään täysimääräisesti. Näin toimitaan niin kauan kuin on tarpeen ja ainakin vuoden 2017 viimeisen vähimmäisvarantojen pitoajanjakson loppuun saakka. Päätöksistä kerrottiin tarkemmin samana päivänä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, etenkin alustuspuheenvuorossa. EKP:n neuvosto antoi 16.12.2015 päätöksen EKP/2015/48, jolla muutetaan julkisen sektorin omaisuuserien osto-ohjelmasta jälkimarkkinoilla annettua päätöstä (EU) 2015/774.

Markkinaoperaatiot

Kohdennettujen pitempiaikaisten rahoitusoperaatioiden aikataulut vuodelle 2016

EKP:n neuvosto hyväksyi 30.11.2015 kohdennettujen pitempiaikaisten rahoitusoperaatioiden ohjeellisen toteutusaikataulun vuodelle 2016 sekä ennenaikaisen takaisinmaksun ohjeellisen aikataulun. Vastapuolilla on mahdollisuus suorittaa takaisinmaksuja, kun operaation alusta on kulunut kaksi vuotta, eli ensimmäiset takaisinmaksut voidaan suorittaa syyskuussa 2016. Aikataulut on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Muutoksia EKP:n viitekurssipolitiikkaan

EKP:n neuvosto hyväksyi 4.12.2015 valuuttojen euroviitekurssien uuden julkaisuajankohdan. Viitekurssit julkaistaan 1.7.2016 alkaen noin klo 16.00 Keski-Euroopan aikaa. Tähän asti viitekurssit on julkaistu noin klo 14.30. EKP:n verkkosivuilla on julkaistu päätöksestä kertova lehdistötiedote sekä yksityiskohtaisempaa taustatietoa.

Maksujärjestelmät ja markkinainfrastruktuuri

T2S-johtokunnan jäsenten nimittäminen

EKP:n neuvosto päätti 19.11.2015 nimittää T2S-johtokuntaan Johannes Luefin, joka korvaa Paul Bodartin keskuspankkien ulkopuolelta valittuna jäsenenä, sekä Karsten Biltoftin, joka korvaa Kristian Kjeldsenin euroalueen ulkopuolisista keskuspankeista valittuna jäsenenä. Kummankin kaksivuotinen toimikausi alkaa 1.1.2016.

Lainsäädäntö

EKP:n lausunto luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytyksestä ja kriisinratkaisusta sekä talletussuoja- ja korvausjärjestelmistä Luxemburgissa

EKP:n neuvosto antoi 20.11.2015 Luxemburgin valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2015/48.

EKP:n lausunto maksuliikenteen (betalingsverkeer) moitteettoman toiminnan valvonnasta Alankomaissa

EKP:n neuvosto antoi 20.11.2015 Alankomaiden keskuspankin pyynnöstä lausunnon CON/2015/49.

EKP:n lausunto rahan väärentämisen torjunnasta ja liikkeessä olevan käteisen rahan laadun säilyttämisestä Belgiassa

EKP:n neuvosto antoi 20.11.2015 Belgian keskuspankin pääjohtajan Belgian valtiovarainministerin puolesta esittämästä pyynnöstä lausunnon CON/2015/50.

EKP:n lausunto eurosetelien valmistuksesta Portugalissa

EKP:n neuvosto antoi 23.11.2015 Portugalin valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2015/51.

EKP:n lausunto talletussuojajärjestelmästä Alankomaissa

EKP:n neuvosto antoi 26.11.2015 Alankomaiden valtiovarainministerin pyynnöstä lausunnon CON/2015/52.

EKP:n lausunto asuntosäästöpankkeja koskevasta sääntelystä Saksassa

EKP:n neuvosto antoi 2.12.2015 Saksan liittovaltion valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2015/53.

EKP:n lausunto kuluttajaluotoista Tšekissä

EKP:n neuvosto antoi 9.12.2015 Tšekin valtiovarainministerin pyynnöstä lausunnon CON/2015/54.

EKP:n lausunto pankkiautomaateilla tehtävistä käteisnostoista kannettavasta leimaverosta Irlannissa

EKP:n neuvosto antoi 10.12.2015 omasta aloitteestaan lausunnon CON/2015/55.

Tilastot

EKP:n suuntaviivat ulkomaisista tilastoista ja neljännesvuosittaisesta rahoitustilinpidosta

EKP:n neuvosto antoi 26.11.2015 suuntaviivat EKP/2015/39, joilla muutetaan ulkomaisia tilastoja koskevista Euroopan keskuspankin tilastovaatimuksista annettuja suuntaviivoja EKP/2011/23, sekä suuntaviivat EKP/2015/40, joilla muutetaan Euroopan keskuspankin tilastointiin liittyvistä tiedonantovaatimuksista neljännesvuosittaisessa rahoitustilinpidossa annettuja suuntaviivoja EKP/2013/24. Muutoksilla sovitetaan ulkomaisten tilastojen ja rahoitustilinpitotietojen neljännesvuosittaiset toimitusajat EKP:n neuvoston rahapolitiikkakokousten uuteen aikatauluun. EKP:n neuvosto käsittelee rahapolitiikan linjaa kokouksissaan yleensä kuuden viikon välein. Molemmat suuntaviivat on julkaistu EKP:n verkkosivuilta.

EKP:n suuntaviivat raha- ja rahoitustilastoista

EKP:n neuvosto antoi 4.12.2015 suuntaviivat EKP/2015/44, joilla muutetaan raha- ja rahoitustilastoista annettuja suuntaviivoja EKP/2014/15. Uusilla suuntaviivoilla luodaan järjestelyt raha- ja rahoitustilastojen kokoamiselle vakuutuslaitoksista, jotka tulevat EKP:n raportointivaatimusten piiriin vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen tiedonantojaksosta lukien. Suuntaviivat on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Setelit ja kolikot

Kolikoiden liikkeeseenlaskua koskeva lainsäädäntö

EKP:n neuvosto antoi 4.12.2015 päätöksen EKP/2015/41, jolla muutetaan vuonna 2015 liikkeeseen laskettavien metallirahojen määrän hyväksymisestä annettua päätöstä EKP/2014/53, päätöksen EKP/2015/42 vuonna 2016 liikkeeseen laskettavien metallirahojen määrän hyväksymisestä, sekä päätöksen EKP/2015/43 liikkeeseen laskettavien eurometallirahojen määrän hyväksymistä koskevasta menettelytavasta. Säädökset on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

Hallinto ja valvonta

EKP:n päätös rahoitustulon jakamisesta

EKP:n neuvosto antoi 19.11.2015 päätöksen EKP/2015/37, jolla muutetaan niiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien, joiden rahayksikkö on euro, rahoitustulon jakamisesta annettua päätöstä EKP/2010/23. Päätöksellä kirjataan lainsäädäntöön EKP:n neuvoston vuoden 2015 tammi- ja heinäkuussa tekemät päätökset, jotka koskevat julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelmasta saadun rahoitustulon jakamista. Päätös EKP/2015/37 on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

EKP:n henkilöstön palvelussuhteen ehtojen muuttaminen

EKP:n neuvosto muutti 9.12.2015 Euroopan keskuspankin henkilöstön palvelussuhteiden ehtoja ja lyhytaikaisten palvelussuhteiden ehtoja. Muutoksia tehtiin muun muassa työttömyysetuuksiin. Tavoitteena oli vahvistaa EKP:n sosiaaliturvajärjestelyjä, joiden avulla turvataan EU:n jäsenvaltioiden järjestelyihin verrattavissa oleva sosiaaliturva niille henkilöstön jäsenille, jotka eivät ole EU:n jäsenvaltioiden sosiaaliturvan piirissä. Muutetut palvelussuhteen ehdot ovat luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

EKP:n suositus Euroopan unionin neuvostolle Slovakian keskuspankin ulkopuolisista tilintarkastajista

EKP:n neuvosto antoi 10.12.2015 Euroopan unionin neuvostolle suosituksen Národná banka Slovenskan ulkopuolisista tilintarkastajista (EKP/2015/45). Suositus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Pankkivalvonta

EKP:n päätös menettelystä olla soveltamatta henkilöstön jäseniin olettamaa merkittävästä vaikutuksesta valvottavan luottolaitoksen riskiprofiiliin

EKP:n neuvosto antoi 20.11.2015 päätöksen EKP/2015/38, jossa kuvattua menettelyä noudattaen valvottavat luottolaitokset voivat hakea lupaa olla soveltamatta joihinkin henkilöstönsä jäseniin olettamaa, että näiden toiminnalla olisi merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Päätös tuli voimaan 2.12.2015. Se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja se on luettavissa EKP:n pankkivalvonnan verkkosivuilla.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle