Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Kohti yhtenäistä euromaksualuetta – kolmas seurantaraportti

2.12.2004

Tänään julkaistavassa kolmannessa seurantaraportissa EKP:n neuvosto arvioi, miten pyrkimykset yhtenäisen euromaksualueen (SEPA) luomiseksi ovat viime aikoina edenneet, kun pohjana oleva kansallisten vähittäismaksujärjestelmien verkosto on edelleen varsin hajanainen. SEPAn ajatuksena on, että Euroopan kansalaiset voisivat maksaa maksunsa koko alueella kukin omalta tililtään mutta yhteisiä maksutapoja käyttäen, yhtä kätevästi ja turvallisesti kuin nyt maiden sisällä. Asiakkaan kannalta olisi yhdentekevää, missä euroalueen maissa tai pankeissa tilit olisivat. Eurojärjestelmän hahmottelemassa SEPAssa kaikki euroalueella suoritettavat maksut olisivat kotimaisia maksuja. Euroalueen maasta toiseen suoritettavien maksujen tulisi kulkea turvallisesti ja tehokkaasti, niin kuin maiden sisäiset maksut nykyään kulkevat parhaissa kansallisissa maksujärjestelmissä. Skaalaetujen vuoksi SEPAn edellyttämän yleiseurooppalaisen maksujenvälitysjärjestelmän luominen lisäisi yleistä tehokkuutta.

Toukokuussa 2002 julkaistussa raportissa 42 eurooppalaista pankkia sekä eurooppalaiset luottalaitossektorin järjestöt ilmaisivat selkeästi, että niillä on samanlaiset tavoitteet. Eurojärjestelmän kannalta oli tervetullutta, että pankit perustivat kesäkuussa 2002 European Payments Council ‑yhteistyöjärjestön (EPC)[1], jonka tavoitteena on saada aikaan toimiva euromaksualue vuoteen 2010 mennessä. Yleiseurooppalaiset maksuvälineet on tarkoitus saada käyttövalmiiksi vuoden 2007 loppuun mennessä. Eurojärjestelmä suosittaa, että yksityis- ja yritysasiakkaille annettaisiin mahdollisuus näiden maksuvälineiden käyttöön kansallisissa maksuissa jo vuonna 2008 ilman, että niiden käyttö vielä edellyttäisi muutoksia kansallisessa maksujenvälitysjärjestelmässä. Näin syntyisi kansalaisten SEPA. Vuoden 2010 loppuun mennessä pankit ja kaikki niiden asiakkaat siirtyisivät käyttämään yleiseurooppalaisia ratkaisuja.

On selvää, että SEPAn tavoitteiden määritteleminen on EPC:n tehtävä ja että kansalliset pankkisektorit vastaavat kansallisten siirtymäsuunnitelmien laatimisesta ja toteuttamisesta. Eurojärjestelmä tukee EPC:tä sen pyrkimyksissä kehittää ja ottaa käyttöön yleiseurooppalaisia maksuvälineitä. Ensimmäisten joukossa olisivat yleiseurooppalaiset tilisiirrot, suoraveloitukset ja pankkikortit.

Lisäksi eurojärjestelmä pyytää jokaisen euroalueen maan kansallista pankkisektoria

  • esittämään vakuuttavan suunnitelman, jonka avulla EPC:n päätökset pystytään panemaan täytäntöön kansallisella tasolla kuuden kuukauden sisällä EPC:n päätöksenteosta
  • esittämään vuoden 2005 kuluessa EPC:lle kansallisen siirtymäsuunnitelman, jonka avulla SEPA otetaan asteittain käyttöön vuoden 2010 loppuun mennessä.

Euroalueen kansalliset keskuspankit auttavat tarvittaessa SEPAn tavoitteiden toteuttamisessa paikallistasolla. EPC:n on hyvä seurata kansallisten pankkisektorien osallistumista SEPAn luomiseen. EKP:n neuvosto aikoo seurata suunnitelmien etenemistä säännöllisesti.

Tänään englanniksi julkaistu raportti "Towards a Single Euro Payments Area – (3rd) Progress report” käännetään kaikille Euroopan yhteisön virallisille kielille.

  1. [1] http://www.europeanpaymentscouncil.org

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle