Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Eurojärjestelmä esitteli uuden 5 euron setelin

10.1.2013

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi julkisti tänään toisen eurosetelisarjan 5 euron setelin ulkoasun. Uusi seteli esiteltiin ”Euron uudet kasvot” ‑näyttelyn avajaisissa Frankfurt am Mainin arkeologisessa museossa. Näyttely on avoinna 11.1.–10.3.2013.

Ensimmäisen eurosetelisarjan käyttöönotosta on kulunut yli kymmenen vuotta. Setelinvalmistustekniikka on kehittynyt, joten uuden sarjan 5 euron setelissä on nyt edistyneemmät turvatekijät. Osa turvatekijöistä on kokonaan uusia. Vesileimassa ja hologrammissa on Kreikan tarustosta tutun Europa-neidon kasvokuva, minkä vuoksi setelisarjaa kutsutaan Europa-sarjaksi. Uutta on myös hohtavanvihreä numero, jonka sävy vaihtuu smaragdinvärisestä tummansiniseen, kun seteliä kallistellaan. Vaikutelmaa tehostaa liikkuva valojuova värien rajakohdassa. Uuden sarjan setelien päädyissä on lyhyitä kohoviivoja, joiden avulla etenkin näkövammaisten on helpompi erottaa uudet setelit toisistaan.

Nämä turvatekijät tulevat kaikkiin uuden sarjan euroseteleihin. Ne on helppo tarkastaa tunnustele–katso–kallistele-testillä.

Setelien teemana ovat edelleen aikakaudet ja tyylisuunnat, kuten jo ensimmäisessä eurosetelisarjassa. Viiden euron seteli otetaan käyttöön 2.5.2013. Loput uuden sarjan setelit (10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa) lasketaan liikkeeseen suuruusjärjestyksessä usean vuoden aikana.

Liikkeessä on aluksi rinnakkain molempien sarjojen euroseteleitä. Ensimmäisen sarjan setelit poistetaan kuitenkin vähitellen kierrosta, ja lopulta ne lakkaavat olemasta laillisia maksuvälineitä. Siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin, eivätkä ensimmäisen sarjan setelit silloinkaan menetä arvoaan vaan euroalueen kansalliset keskuspankit vaihtavat niitä uusiin seteleihin rajoittamattoman ajan.

Lisätietoa on tarjolla tiedotuspaketissa sekä verkkosivuilla www.euronuudetkasvot.eu, missä uuteen 5 euron seteliin ja muihin euroseteleihin voi tutustua muun muassa suomenkielisen Euro Cash Academy ‑sovelluksen avulla. Lisäksi pankkeihin, kauppoihin ja muihin euroalueen yrityksiin jaetaan uudesta setelistä kertovia esitteitä huhtikuussa 2013. Uuden setelisarjan liikkeeseenlasku onnistuu parhaiten, kun yleisö ja rahaa ammatissaan käsittelevät henkilöt voivat tutustua uusiin seteleihin hyvissä ajoin.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle