EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)
maaliskuu 2007
Rahapolitiikka
Julkisen sektorin keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskevien kieltojen noudattaminen
EKP:n neuvosto hyväksyi 22.3.2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti raportin siitä, miten keskuspankit ovat vuoden 2006 aikana noudattaneet perustamissopimuksen artikloissa 101 ja 102 tarkoitettuja kieltoja sekä asiasta annettuja asetuksia. Perustamissopimuksen nojalla EKP:n tehtävänä on valvoa näiden kieltojen noudattamista. Lisätietoa aiheesta on EKP:n vuoden 2006 vuosikertomuksen asiaa käsittelevässä kohdassa. Vuosikertomus julkaistaan 23.4.2007.
Maksujärjestelmät ja markkinainfrastruktuuri
Arvopaperikaupan TARGET 2: jatkovaiheet
EKP:n neuvosto tuli 8.3.2007 siihen tulokseen, että arvopaperikaupan TARGET2 kyetään toteuttamaan, ja päätti käynnistää hankkeen seuraavan vaiheen, jossa yksilöidään hankkeen hallinnointijärjestelyt. Lisäksi määritellään käyttäjävaatimukset sen pohjalta, että arvopaperikaupan TARGET2 toteutetaan TARGET2-järjestelmän alustalle. Näitä järjestelyjä ja vaatimuksia määritettäessä kuullaan asianosaisia. Arvopaperikaupan TARGET2-järjestelmää koskeva suunnitelma ja toteutettavuustutkimus sekä aihetta käsittelevä lehdistötiedote julkaistiin EKP:n verkkosivuilla 8.3.2007.
Rahoitusjärjestelmän vakaus ja luottolaitosten toiminnan vakauden valvonta
Oman pääoman ehtoinen rahoitus EU:ssa
EKP:n neuvosto hyväksyi 22.3.2007 julkaistavaksi pankkivalvontakomitean raportin ”Large banks and private equity-sponsored leveraged buyouts in the EU”. Raportissa arvioidaan, missä määrin EU:n suuret pankit ovat osallisina lainoitetuissa yritysostoissa EU:n alueella, ja kartoitetaan näiden yritysostojen mahdollisia vaikutuksia rahoitusjärjestelmän vakauteen. Raportti julkaistaan EKP:n verkkosivuilla huhtikuun 2007 puoliväliin mennessä.
Lainsäädäntö
EKP:n lausunto Saksan keskuspankin perussäännön muuttamisesta
EKP:n neuvosto antoi 7.3.2007 Saksan valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon Deutsche Bundespankin perussäännön muutoksesta, joka koskee johtokunnan jäsenten lukumäärää ja nimittämistä (CON/2007/6). Lausunto on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.
EKP:n lausunto selvitys- ja toimituspalvelujen valvonnasta Alankomaissa
EKP:n neuvosto antoi 15.3.2007 Alankomaiden valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon selvitys- ja toimituspalvelujen valvonnasta (CON/2007/7). Lausunto on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.
EKP:n lausunto kuluttajansuojasta Tšekissä
EKP:n neuvosto antoi 21.3.2007 Tšekin kauppa- ja teollisuusministeriön pyynnöstä lausunnon Česká národní bankan tietyistä tehtävistä kuluttajasuojan alalla (CON/2007/8). Lausunto on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.
Hallinto ja valvonta
EKP:n tilinpäätös 2006
EKP:n neuvosto hyväksyi 8.3.2007 EKP:n tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2006. Tilinpäätös ja aihetta käsittelevä lehdistötiedote julkaistiin EKP:n verkkosivuilla 8.3.2007.
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
- Sonnemannstrasse 20
- 60314 Frankfurt am Main, Germany
- +49 69 1344 7455
- media@ecb.europa.eu.
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Yhteystiedot medialle