Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
  • LEHDISTÖTIEDOTE

Työntekijöiden sukupuolijakauma lähes välitavoitteiden mukainen

31.3.2023

  • Ylemmässä johdossa, väliportaan hallinnossa ja analyytikkotehtävissä naisten osuus on kehittynyt välitavoitteiden mukaisesti.
  • EKP pyrkii olemaan hyvä työnantaja – työajat ovat joustavat, ja tarjolla on apurahoja, ohjausta ja kehittymismahdollisuuksia.
  • Sukupuolten tasa-arvoa edistetään osana laajempaa strategiaa, jossa tavoitteena on saada erilaisia ääniä kuuluviin.

Euroopan keskuspankki (EKP) on pitänyt erityisen tärkeänä, että eri sukupuolet ovat yhä tasapuolisemmin edustettuina hallinnossa, sillä näin voidaan luoda roolimalleja. Naispuolisia asiantuntijoita ja ryhmänjohtajia tarvitaan lisää, sillä välitavoitteisiin ei ole vielä päästy. Pienempipalkkaisissa analyytikkotehtävissä naisten osuus on kasvanut tavoitteiden mukaisesti, joten urakehityksen myötä tilanne voi parantua jatkossa muissakin palkkaluokissa.

Kuvio 1

Tavoitteet eri palkkaluokissa

Lähde: EKP.

Henkilöstön monipuolisuutta on pyritty tuomaan esiin perustamalla EKP:hen erilaisia eturyhmiä, joissa teemoina ovat esimerkiksi työntekijöiden ikä, kansallisuus, syntyperä, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja toimintarajoitteet.

”Haluamme, että EKP:ssä on monenlaisia ihmisiä, niin kuin muuallakin maailmassa”, toteaa EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde. ”Taustamme, identiteettimme ja arvomme vaikuttavat siihen, millaisia näkemyksiä keskusteluissa tuodaan esiin, ja siten vähitellen myös päätöksentekoon.”

Viime vuosina tasa-arvoa on pyritty edistämään monin tavoin. Lapsen syntymän tai adoptoinnin yhteydessä vanhemmat voivat jäädä EKP:ssä palkalliselle vapaalle (toinen 20 viikoksi ja toinenkin neljäksi). Vuosikertomuksessa julkaistaan suuntaa-antavia tietoja siitä, miten paljon työntekijöitä EKP:ssä on eri maista. EKP:n aloitteesta EU:n keskuspankeille ja pankkivalvojille laadittiin yhteiset viralliset periaatteet tasa-arvon, monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseksi, ja allekirjoituksia oli heti julkistamisen yhteydessä 27.

Tilannetta pyritään parantamaan entisestään tänä ja ensi vuonna, ja sitten julkaistaan uusi tilannearvio.

Tiedotusvälineiden kysymyksiin vastaa Eszter Miltényi-Torstensson puhelinnumerossa +49 171 7695305.

Lisätietoa

  • EKP pyrkii parantamaan tasa-arvon toteutumista kansainvälisten EDGE-standardien mukaisesti, jotta työntekijöiden identiteetti ei vaikuttaisi heidän mahdollisuuksiinsa työpaikalla.
  • Tavoitteista ja saavutetusta edistyksestä julkaistaan tietoja noin kahden vuoden välein (ks. lehdistötiedote).
  • EKP:n palkkaluokat ovat julkista tietoa ja osa työsuhteen ehtoja.
YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle