Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Euroopan keskuspankin tilinpäätös vuodelta 2012

21.2.2013

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto hyväksyi tänään EKP:n tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2012.

Vuonna 2012 EKP:n jakamaton voitto oli 2 164 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 voittoa kertyi 1 894 miljoonaa euroa. EKP:n neuvosto päätti siirtää riskivaraukseen 1 166 miljoonaa euroa 31.12.2012, mikä kasvatti riskivarauksen nykyiseen enimmäissuuruuteensa eli 7 529 miljoonaan euroon. Riskivarauksella varaudutaan valuuttakurssi-, korko- ja luottoriskeihin sekä kullan hintariskiin, joita seurataan jatkuvasti. Varauksen suuruus ja tarve tarkistetaan vuosittain.

EKP:n nettovoitoksi vuodelta 2012 jäi 998 miljoonaa euroa (728 miljoonaa euroa vuonna 2011). EKP:n neuvoston päätöksen mukaisesti euroalueen kansallisille keskuspankeille jaettiin ennakkovoitonjakona 575 miljoonaa euroa 31.1.2013. EKP:n neuvosto päätti tämänpäiväisessä kokouksessaan, että jäljellä oleva nettovoitto eli 423 miljoonaa euroa jaetaan euroalueen kansallisten keskuspankkien kesken 25.2.2013.

EKP:n säännölliset tuotot koostuvat pääasiassa sijoitustuotoista, joita pankki saa valuuttavarannoista ja omien varojen sijoituksista, sekä korkotulosta, jota kertyy EKP:n 8 prosentin osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä sekä velkapaperiohjelmassa ja kahdessa katettujen joukkolainojen osto-ohjelmassa rahapoliittisista syistä ostetuille arvopapereille.

Vuonna 2012 korkokate oli 2 289 miljoonaa euroa (1 999 miljoonaa euroa vuonna 2011). Siihen sisältyi 633 miljoonaa euroa korkotuloja EKP:n osuudelle liikkeessä olevista seteleistä (856 miljoonaa euroa vuonna 2011). Lisäksi siihen kuului 1 108 miljoonaa euroa velkapaperiohjelmassa ostettujen arvopaperien tuottoja (1 003 miljoonaa euroa vuonna 2011), joista EKP:n hallussa olevien Kreikan valtion joukkolainojen osuus oli 555 miljoonaa euroa (654 miljoonaa euroa vuonna 2011). Korkokatteeseen sisältyi myös 209 miljoonaa euroa kahdessa katettujen joukkolainojen osto-ohjelmassa ostettujen arvopaperien tuottoja (166 miljoonaa euroa vuonna 2011). EKP maksoi 307 miljoonaa euroa korkoa kansallisten keskuspankkien saamisille, jotka perustuvat niiden EKP:lle siirtämiin valuuttavarantoihin (434 miljoonaa euroa vuonna 2011), ja korkotuotot valuuttavarannosta olivat 229 miljoonaa euroa (290 miljoonaa euroa vuonna 2011).

Rahoitustoiminnan realisoituneet voitot olivat 319 miljoonaa euroa (472 miljoonaa euroa vuonna 2011). Realisoituneita valuuttakurssivoittoja ei kertynyt merkittävässä määrin vuonna 2012. Vuonna 2011 valuuttakurssivoittoja kertyi Japanin jenien myynnistä EKP:n osallistuessa kansainväliseen yhteisinterventioon valuuttamarkkinoilla.

Arvonalennuksia kirjattiin 4 miljoonaa euroa vuonna 2012. Määrä pieneni edellisvuodesta (157 miljoonaa euroa vuonna 2011) pääasiassa siksi, että EKP:n omien varojen sijoitussalkussa olevien omaisuuserien markkina-arvo nousi yleisesti.

EKP:n hallinnolliset kulut koostuvat henkilöstökuluista ja muista hallinnollisista kuluista. Henkilöstökulut nousivat hieman ja olivat 219 miljoonaa euroa vuonna 2012 (216 miljoonaa euroa vuonna 2011). Toimitilojen vuokrista, asiantuntijoiden palkkioista ynnä muista hyödykkeiden ja palvelujen ostoista aiheutuneet muut hallinnolliset kulut (mukaan luettuna käyttöomaisuudesta tehdyt 13 miljoonan euron poistot) olivat 242 miljoonaa euroa (226 miljoonaa euroa vuonna 2011). Valtaosa EKP:n uusien toimitilojen rakentamiseen liittyvistä kuluista aktivoitiin ja kirjattiin erään ”Rakenteilla oleva omaisuus”, joka sisältyy ”Aineellisen ja aineettoman käyttöomaisuuden” erään. Tase-erä ”Rakenteilla oleva omaisuus” suureni 191 miljoonalla eurolla 530 miljoonaan euroon vuonna 2012.

Tilinpäätös ja johdon raportti vuodelta 2012 sisällytetään 24.4.2013 julkaistavaan EKP:n vuosikertomukseen.

Lisätietoja

  1. EKP:n kirjanpitoperiaatteet: EKP:n neuvosto on hyväksynyt eurojärjestelmän (mukaan luettuna EKP) yhteiset kirjanpitoperiaatteet Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä EKPJ:n perussääntö) artiklan 26.4 mukaisesti, ja ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. [1] Kirjanpitoperiaatteet perustuvat yleisesti ottaen kansainvälisesti hyväksyttyyn kirjanpitokäytäntöön, mutta niitä laadittaessa on otettu huomioon eurojärjestelmän keskuspankkien erityisluonne. Jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit (paitsi eräpäivään saakka hallussa pidettävät arvopaperit), kulta ja kaikki muut valuuttamääräiset tase-erät ja taseen ulkopuoliset erät arvostetaan markkinahintaan. Kaikki eräpäivään saakka hallussa pidettävät jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit arvostetaan hankintahintaan vähennettynä mahdollisella arvon alentumisella. Kirjanpitoperiaatteissa painotetaan erityisesti varovaisuuden periaatetta, sillä useimmilla eurojärjestelmän keskuspankeilla on suuria valuuttamääräisiä saamisia, mihin liittyy riskejä. Varovaisuusperiaatetta noudatetaan etenkin siten, että realisoitumattomia voittoja ja tappioita ei kirjata tuloslaskelmaan samalla tavalla, ja siten, että tiettyyn saamiseen liittyviä realisoitumattomia tappioita ei voi kattaa toiseen saamiseen liittyvillä realisoitumattomilla voitoilla. Realisoitumattomat voitot kirjataan suoraan arvonmuutostilille, mutta realisoitumattomia tappioita käsitellään kuluina vuoden lopussa siltä osin kuin ne ylittävät vastaavien arvonmuutostilien saldon. Arvon alentumisesta johtuvat tappiot kirjataan kokonaisuudessaan tuloslaskelmaan. Kaikkien euroalueen kansallisten keskuspankkien on noudatettava näitä kirjanpitoperiaatteita, kun ne ilmoittavat EKP:lle eurojärjestelmän konsolidoidun viikkotaseen laatimiseksi tarvittavat tasetiedot toiminnastaan osana eurojärjestelmää. Ne noudattavat myös omien tilinpäätöksiensä laatimisessa vapaaehtoisesti jokseenkin samoja kirjanpitoperiaatteita kuin EKP.
  2. EKP:lle siirrettyjen valuuttavarantojen korollisuus: Liittyessään eurojärjestelmän jäseniksi kansalliset keskuspankit siirtävät valuuttavarantoja EKP:lle. Kullekin kansalliselle keskuspankille syntyy tuolloin sen siirtämän varannon määrää vastaava korollinen saaminen EKP:ltä. EKP:n neuvosto on päättänyt, että nämä saamiset ovat euromääräisiä ja että niille maksetaan viimeisimpään käytettävissä olevaan eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden marginaalikorkoon perustuvaa päivittäistä korkoa, lukuun ottamatta kultaa, jolle ei makseta korkoa.
  3. EKP:n osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä sekä velkapaperiohjelmassa ostetuista arvopapereista kertyneen tulon jakaminen: EKP:n neuvosto on päättänyt, että tulo kirjataan euroalueen kansallisille keskuspankeille sinä tilikautena, jona se on kertynyt. EKP jakaa tulon seuraavan vuoden tammikuun viimeisenä työpäivänä, ellei EKP:n neuvosto päätä toisin. [2] Tulo jaetaan kokonaisuudessaan, ellei EKP:n neuvosto perustellun arvion pohjalta odota EKP:n nettovoiton vuodelta olevan pienempi kuin sen liikkeeseen lasketuista euroseteleistä ja velkapaperiohjelmassa ostetuista arvopapereista saama tulo ja ellei EKP:n neuvosto ennen tilikauden loppua päätä siirtää tuloa kokonaan tai osittain varaukseen valuuttakurssi-, korko- ja luottoriskin sekä kullan hintariskin varalta.
  4. Voitonjako / tappioiden kattaminen: EKPJ:n perussäännön artiklan 33 mukaan enintään 20 % nettovoitosta voidaan kunakin vuonna siirtää yleisrahastoon. Yleisrahasto ei saa olla suurempi kuin EKP:n pääoma. Jäljelle jäävä nettovoitto jaetaan euroalueen kansallisten keskuspankkien kesken suhteessa niiden maksamiin osuuksiin. Jos EKP:n tulos on tappiollinen, tappio katetaan EKP:n yleisrahastosta ja tarvittaessa EKP:n neuvoston päätöksellä EKPJ:n perussäännön artiklan 32.5 mukaisesti kyseisen tilikauden rahoitustulosta suhteessa euroalueen kansallisille keskuspankeille kohdennettuun määrään ja enintään tähän määrään asti.
  1. [1]EKP:n kirjanpitoperiaatteet on määritelty yksityiskohtaisesti 11.11.2010 tehdyssä päätöksessä EKP/2010/21 (EUVL L 35, 9.2.2011, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna.

  2. [2]Päätös EKP/2010/24, annettu 25 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan keskuspankin liikkeeseen lasketuista euroseteleistä sekä arvopaperimarkkinoita koskevan ohjelman mukaisesti ostetuista arvopapereista saaman tulon väliaikaisesta jakamisesta (uudelleenlaadittu, EUVL L 6, 11.1.2011, s. 35), sellaisena kuin se on muutettuna.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle