Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Yleisneuvosto

Yleisneuvoston muodostavat EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja sekä EU-maiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajat.

Yleisneuvostossa ovat siis edustettuina sekä euroalueen maat että euroalueeseen kuulumattomat EU-maat.

Kokouksiin voi osallistua myös muita EKP:n johtokunnan jäseniä, mutta heillä ei ole äänioikeutta. EU:n neuvoston puheenjohtajalla on mahdollisuus olla mukana kokouksissa, ja myös Euroopan komissiosta voi olla läsnä yksi jäsen.

Tehtävät

Yleisneuvostoa ei ole tarkoitettu pysyväksi päätöksentekoelimeksi. Se hoitaa Euroopan rahapoliittiselta instituutilta periytyneitä tehtäviä, jotka EKP:n on vielä talous- ja rahaliitto EMUn kolmannessakin vaiheessa hoidettava, jos kaikki EU-maat eivät ole ottaneet euroa käyttöön.
Lisäksi yleisneuvosto käsittelee kysymyksiä, jotka liittyvät

  • EKP:n neuvoa-antavien tehtävien hoitamiseen
  • tilastotietojen keräämiseen
  • EKP:n vuosikertomusten valmisteluun
  • kansallisten keskuspankkien kirjanpidon ja raportoinnin yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen laatimiseen
  • EKP:n pääoman merkintään ja jakautumiseen
  • EKP:n henkilöstön palvelussuhteen ehtojen määrittelyyn
  • valuuttakurssien lopullista vahvistamista koskeviin valmisteluihin niitä jäsenvaltioita varten, joita koskee poikkeus.

Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön mukaisesti EKP:n yleisneuvosto lakkautetaan, kun kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat ottaneet yhteisen rahan käyttöön.

Yleisneuvoston jäsenet

Christine Lagarde

EKP:n pääjohtaja

Luis de Guindos

EKP:n varapääjohtaja

Pierre Wunsch

Belgian keskuspankin pääjohtaja

Dimitar Radev

Bulgarian keskuspankin pääjohtaja

Aleš Michl

Tšekin keskuspankin pääjohtaja

Christian Kettel Thomsen

Tanskan keskuspankin pääjohtaja

Joachim Nagel

Saksan keskuspankin pääjohtaja

Madis Müller

Viron keskuspankin pääjohtaja

Gabriel Makhlouf

Irlannin keskuspankin pääjohtaja

Yannis Stournaras

Kreikan keskuspankin pääjohtaja

José Luis Escrivá

Espanjan keskuspankin pääjohtaja

François Villeroy de Galhau

Ranskan keskuspankin pääjohtaja

Boris Vujčić

Kroatian keskuspankin pääjohtaja

Fabio Panetta

Italian keskuspankin pääjohtaja

Christodoulos Patsalides

Kyproksen keskuspankin pääjohtaja

Mārtiņš Kazāks

Latvian keskuspankin pääjohtaja

Gediminas Šimkus

Liettuan keskuspankin pääjohtaja

Gaston Reinesch

Luxemburgin keskuspankin pääjohtaja

György Matolcsy

Unkarin keskuspankin pääjohtaja

Edward Scicluna

Maltan keskuspankin pääjohtaja

Klaas Knot

Alankomaiden keskuspankin pääjohtaja

Robert Holzmann

Itävallan keskuspankin pääjohtaja

Adam Glapiński

Puolan keskuspankin pääjohtaja

Mário Centeno

Portugalin keskuspankin pääjohtaja

Mugur Constantin Isărescu

Romanian keskuspankin pääjohtaja

Boštjan Vasle

Slovenian keskuspankin pääjohtaja

Peter Kažimír

Slovakian keskuspankin pääjohtaja

Olli Rehn

Suomen Pankin pääjohtaja

Erik Thedéen

Ruotsin keskuspankin pääjohtaja

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut