Eurooppa-neuvosto vahvisti kesäkuussa 1988 tavoitteeksi talous- ja rahaliiton asteittaisen toteuttamisen ja antoi Euroopan komission silloisen puheenjohtajan Jacques Delorsin johtamalle komitealle tehtäväksi ehdottaa konkreettisia vaiheita, joiden kautta liittoon edettäisiin.

Komiteassa olivat mukana silloisen EY:n kansallisten keskuspankkien pääjohtajat sekä Kansainvälisen järjestelypankin johtajistoon tuolloin kuulunut Alexandre Lamfalussy, taloustieteen professori Niels Thygesen Tanskasta ja Banco Exterior de Españan silloinen pääjohtaja Miguel Boyer.

Komitean työn tuloksena syntyneessä ns. Delorsin raportissa esitettiin etenemistä rahaliittoon kolmen erillisen vaiheen kautta.

Talous- ja rahaliiton kolme vaihetta

Vaihe 1

EMUn ensimmäinen vaihe

Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 1989 Delorsin raportin pohjalta, että talous- ja rahaliiton (EMU) toteuttamisen ensimmäinen vaihe alkaisi 1.7.1990. Tuohon päivään mennessä jäsenvaltioiden väliltä poistettiin periaatteessa kaikki pääomanliikkeiden rajoitukset.

Keskuspankkien pääjohtajien komitea

Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden keskuspankkien pääjohtajien komitean merkitys valuuttayhteistyön edistäjänä oli kasvanut jatkuvasti aina sen perustamisesta 1964, ja 12.3.1990 tehdyllä neuvoston päätöksellä sille annettiin uusia tehtäviä. Sen tuli nyt myös johtaa keskustelua jäsenvaltioiden rahapolitiikasta ja edistää sen yhtenäistämistä. Tavoitteena oli hintavakauden saavuttaminen.

Koska käytettävissä oleva aika oli suhteellisen lyhyt ja toteutettavana oli monimutkaisia tehtäviä, keskuspankkien pääjohtajien komitea käynnisti myös talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen valmistelut. Ensimmäiseksi oli ratkaistava, mitkä asiat täytyi selvittää jo varhaisessa vaiheessa. Niin ikään oli vahvistettava työohjelma vuoden 1993 loppuun mennessä sekä määriteltävä jo olemassa olevien alakomiteoiden ja erityisesti tähän tarkoitukseen perustettujen työryhmien tehtävät.

Oikeudelliset valmistelut

Toisen ja kolmannen vaiheen toteuttamiseksi Euroopan talousyhteisön perustamissopimusta (Rooman sopimus) oli tarkistettava, jotta voitiin luoda tarvittavat rakenteet. Tätä varten järjestettiin vuonna 1991 talous- ja rahaliittoa käsitellyt hallitustenvälinen konferenssi yhtä aikaa poliittista unionia koskeneen hallitustenvälisen konferenssin kanssa.

Neuvottelujen tuloksena syntyi sopimus Euroopan unionista. Se hyväksyttiin joulukuussa 1991 ja allekirjoitettiin Maastrichtissa 7.2.1992. Ratifioimisprosessin viivästymisen johdosta sopimus kuitenkin tuli voimaan vasta 1.11.1993. Sillä muutettiin Euroopan talousyhteisön perustamissopimusta, vaihdettiin sen nimeksi Euroopan yhteisön perustamissopimus ja lisättiin siihen mm. pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä sekä pöytäkirja Euroopan rahapoliittisen instituutin perussäännöstä.

Vaihe 2

EMUn toinen vaihe

EMI ja EKP perustetaan

EMUn toinen vaihe alkoi 1.1.1994. Tuolloin perustettiin Euroopan rahapoliittinen instituutti (EMI), ja samalla lakkautettiin keskuspankkien pääjohtajien komitea. EMIn tilapäisyys kuvasti hyvin yhteisön rahapoliittisen yhdentymisen senhetkistä tasoa. EMI ei ollut vastuussa rahapolitiikan harjoittamisesta Euroopan unionissa, sillä kansallisilla viranomaisilla oli edelleen yksinoikeus harjoittaa rahapolitiikkaa. Sillä ei myöskään ollut valtuuksia suorittaa valuuttainterventioita.

EMIn kaksi päätehtävää olivat

• keskuspankkien välisen yhteistyön lujittaminen ja rahapolitiikan yhteensovittaminen
• tarpeellisten valmistelujen hoitaminen Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) perustamiseksi sekä yhteisen rahapolitiikan harjoittamiseksi ja yhteisen rahan luomiseksi kolmannessa vaiheessa.

EMI toimi neuvottelufoorumina, jolla voitiin vertailla näkemyksiä ja vaihtaa tietoja politiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi se täsmensi juridiset, organisatoriset ja logistiset järjestelyt, jotka EKPJ tarvitsi hoitaakseen tehtäviään kolmannen vaiheen aikana.

• Tietoa EMIn valmistelutyöstä
• 20 vuotta Euroopan rahapoliittisen instituutin (EMI) perustamisesta – konferenssijulkaisu

Joulukuussa 1995 Eurooppa-neuvosto hyväksyi kolmannen vaiheen alussa käyttöön otettavalle Euroopan rahayksikölle nimen ”euro” ja vahvisti, että EMUn kolmas vaihe alkaisi 1.1.1999. Euron käyttöönoton aikataulu julkistettiin hyvissä ajoin. Suunnitelma perustui pääasiassa EMIn yksityiskohtaisiin ehdotuksiin.

ERM II

Samassa yhteydessä EMIlle annettiin tehtäväksi valmistella euroalueen ja muiden EU-maiden tulevia keskinäisiä rahapoliittisia ja valuuttakurssisuhteita. EMI toimitti selontekonsa Eurooppa-neuvostolle joulukuussa 1996. Selonteko oli pohjana Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 1997 antamalle päätöslauselmalle, joka koski uuden valuuttakurssimekanismin (ERM II) periaatteita ja peruselementtejä.

Uudet setelit

Joulukuussa 1996 EMI toimitti Eurooppa-neuvostolle myös lopullisen suunnitelman 1.1.2002 liikkeeseen laskettavien eurosetelien ulkoasuksi, ja suunnitelma julkistettiin yleisölle pian sen jälkeen.

Vakaus- ja kasvusopimus

Täydentääkseen ja täsmentääkseen EY:n perustamissopimuksen EMUa koskevia määräyksiä Eurooppa-neuvosto hyväksyi kesäkuussa 1997 vakaus- ja kasvusopimuksen. Sopimus koostuu kahdesta asetuksesta, ja sillä pyritään varmistamaan finanssipolitiikan kurinalaisuus talous- ja rahaliitossa. Sopimusta täydennettiin EU:n neuvoston toukokuussa 1998 antamalla julistuksella, joka vahvisti sopimukseen liittyviä velvoitteita. Sittemmin sopimusta on uudistettu vuosina 2005 ja 2011.

Ensimmäiset osallistujat

EU:n neuvosto päätti valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa 2.5.1998 yksimielisesti, että yksitoista jäsenvaltiota täytti edellytykset osallistuakseen EMUn kolmanteen vaiheeseen ja ottaakseen yhteisen rahan käyttöön 1.1.1999. Ensimmäiset osallistujat olivat Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi. EU:n neuvostossa saavutettiin myös poliittinen yhteisymmärrys siitä, keitä suositeltaisiin nimitettäviksi Euroopan keskuspankin (EKP) johtokuntaan.

Muuntokurssien kiinnittämisen valmistelu

Niin ikään toukokuussa 1998 yhteisen rahan käyttöön ottavien jäsenvaltioiden valtiovarainministerien ja kansallisten keskuspankkien pääjohtajien sekä Euroopan komission ja EMIn kesken päätettiin, että euron peruuttamattomien muuntokurssien määrittämisessä käytettäisiin rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden valuuttojen tuolloin voimassa olleita kahdenvälisiä ERM-keskuskursseja.

Päätöksentekoelinten jäsenten nimittäminen

Rahaliittoon osallistuvat yksitoista jäsenvaltiota nimittivät 25.5.1998 EKP:lle pääjohtajan ja varapääjohtajan sekä EKP:n johtokunnan neljä muuta jäsentä. Nimitykset tulivat voimaan EKP:n perustamisen yhteydessä 1.6.1998. EKP ja rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit muodostavat eurojärjestelmän, joka määrittelee yhteisen rahapolitiikan EMUn kolmannessa vaiheessa.

EKP:n perustaminen 1.6.1998 merkitsi, että EMIn tehtävä oli suoritettu. Silloisen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artiklan 123 (entinen artikla 109 I) mukaisesti EMI asetettiin selvitystilaan, kun EKP oli perustettu. Kaikki EMIlle uskotut valmistelut saatiin ajoissa päätökseen, ja EKP käytti loppuvuoden 1998 järjestelmien ja menettelyjen lopulliseen testaamiseen.

Vaihe 3

EMUn kolmas vaihe

Valuuttakurssien kiinnittäminen peruuttamattomasti

EMUn kolmas ja viimeinen vaihe alkoi 1.1.1999. Silloin rahaliittoon alusta alkaen osallistuneiden yhdentoista jäsenvaltion valuuttakurssit kiinnitettiin peruuttamattomasti ja EKP otti vastuulleen yhteisen rahapolitiikan harjoittamisen.

Rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden määrä kasvoi kahteentoista 1.1.2001, kun Kreikka siirtyi EMUn kolmanteen vaiheeseen. Sloveniasta tuli rahaliiton kolmastoista jäsen 1.1.2007, ja vuotta myöhemmin myös Kyproksesta ja Maltasta tuli rahaliiton jäseniä. Slovakia liittyi rahaliittoon 1.1.2009, Viro 1.1.2011, Latvia 1.1.2014, Liettua 1.1.2015 ja Kroatia 1.1.2023. Rahaliittoon liittymisestä lähtien näiden maiden keskuspankit ovat olleet osa eurojärjestelmää.